Jouluhaaste!
Koska minä aivan rrrakastan joulua, mutta oma joulufiilikseni liitelee tällä hetkellä jossain hukan teillä, ajattelin ottaa osaa Lilyssä kiertäneeseen jouluhaasteeseen. Josko tällä vaikka saisi löydettyä jotain jouluhenkeä itsestään! Glögiä olen keitellyt jo monta viikkoa, ostanut joululahjat sekä leiponut joululeipiäkin, mutta se varsinainen ”ihan kohta on joulu!” -fiilis on vielä hieman hukassa.
1. Parasta joulussa?
Joulussa parasta on perinteet, perheen ja sukulaisten kanssa olo, sekä tunnelma. Niin, ja ruoka!
2. Joulumusiikkisi?
Kaikista lemppareimmat joulubiisini ovat nämä peruspositiiviset Tonttu, Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna. Pidän erityisesti Rajaton-lauluyhtyeen esittämistä joululauluista! Ja vaikka muuten metallimusiikkia kuuntelenkin, en kertakaikkiaan voi sietää näitä ”Raskasta joulua” -levyjä. Varsinkin Jarkko Ahola aiheuttaa vakavia kylmiä väreitä!
3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia?
En oikein tiedä mitä lasketaan jouluelokuviksi… Love Actually ja Holiday tulee katsottua joulun aikaan kylläkin!
4. Jouluherkkusi?
Pistaasipähkinät! On tasan yksi päivä vuodessa, kun jaksan nähdä sen vaivan syödäkseni noita ihania, mutta niin vaikeita pirulaisia! Lisäksi jouluherkkuihin kuuluvat kuivatut aprikoosit ja kaikenlaiset suklaat. Ja punaviiniglögi. Ja piparit. Ja kaikki.
5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
Graavilohta, lanttulaatikkoa ja kinkkua. Muita en oikeastaan edes tarvisi!
6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
Silloin kun siltä vai tuntuukaan. Ei ole kauaakaan, kun joulukoristelin asuntoni ihan tärviölle!
7. Joulu kotona vai jossain muualla?
Muualla. Vietän kotonani muuten jo niin paljon aikaa, että täällä vietettynä joulu voisi ihan yhtälailla olla vaikka… Torstai.
8. Itsetehdyt lahjat, kaupasta ostetut vai molempia?
Vähän vaihtelee! Tänä vuonna ensimmäistä kertaa ostin joululahjat. Pikkujouluihin taas tein lahjan itse. Fiiliksen mukaan!
9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
En laita. Omat jouluvaloni löytyvät sisältä lasipurkista! Vierastan hieman jouluvaloja kerros- tai rivitaloissa, sillä mielestäni niiden pitäisi kaikkien sopia yhteen. Mielelläni en edes joulunaikaan katso ikkunastani ulos, sillä nytkin esteettistä silmääni satuttaisi hyvinkin paljon vastapäisessä talossa eri parvekkeilla loistavat siniset, vihreät ja punaiset valoköynnökset. Sekä satunnaiset valoverhot ja roikkuvat valopallohipustukset.
10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
Omalla isolla perheellä, eli suvun kesken! Meillä on aina ollut perinteenä viettää jouluaatto sukulaisten kanssa yhdessä, joulupäivä isän luona ja Tapaninpäivä myöskin sukulaisissa. Tänä vuonna tosin suku lähtee Espanjaan, oma perhekin jakaantuu pitkin Suomea – ja totta puhuakseni en edes tällä hetkellä tiedä missä itse joulun vietän!
11. Onko sinulla joku joululahjatoive?
Ei oikeastaan. Ilahdun kaikesta, mutta erityisesti kaikesta pehmeästä! Villasukista, tossuista, oloasuista. Olen maailman huonoin keksimään mitään lahjatoiveita! Jotta nytkin sain jotain keksittyä, vaati se kahden päivän seikkailua Itiksessä ihmetellen, mitä kaikkea kaupoissa onkaan.
12. Paras saamasi joululahja?
En osaa sanoa. Yksi tärkeimmistä lahjoista mitä olen saanut, on joskus kauan sitten pikkusiskoltani saatu pikkuruinen omin pikku kätösin virkattu pussi, jossa on koristeena vihreä pallo! Siellä oli muistaakseni sisällä ruutupaperille pienillä harakanvarpailla kirjoitettu lappu, jossa oli toivelista kappaleista mitä hän mp3-soittimelleen halusi. En tosin voi varmaksi mennä sanomaan, oliko kyseessä joululahja vai syntymäpäivälahja, mutta lahja kuitenkin!
13. Kamalin saamasi joululahja?
En ensin meinannut keksiä mitään, mutta sitten välähti! Muistan joskus lapsena pakettien kanssa olleen jotain sekaannuksia nimissä (?), ja avanneeni paketin missä oli mielestäni aivan ihanat punaiset säärystimet! Jotenkin sitten selvisi, että säärystimet olikin siskolleni ja siskoni avaamasta paketista löytynyt kirja oli minulle. Hobitti, itseasiassa! Mutta muistan, että taisin jopa alkaa itkemään sitä typerää kirjaa, kun olisin halunnut ne säärystimet.
Kamalaa silloin taisi kyllä olla käytökseni, eikä itse lahja…
14. Kuvaile unelmien joulusi.
Unelmien jouluni on ehdottomasti lapsuuden joulut! Herätä aamulla, kun keittiöstä tulvii luumulimpun, kanelin ja luumukeiton tuoksu, joulumusiikki soi hiljaisella, ruokapöytään on katettu jouluastiat, sekä kynttilöitä palaa ympäri kotia. Ennen joulupuuron syömistä kuitenkin käydään joulusaunassa siskojen kanssa, jonne äiti on vienyt kynttilälyhdyn valaistukseksi. Jos siis sitä riisipuurohetkeä nyt syömiseksi voi kutsua, kun yksi nieleskelee itkua, toinen yrittää niellä puurolusikalliset pureskelematta ja kolmas hukuttaa puuron kaneliin, sokeriin ja luumukeittoon, jotta itse puuro maistuisi mahdollisimman vähän…
Aamupuuron jälkeen lähdetään viettämään joulua joko serkkujen tai Mumin luo. Juodaan glögit, syödään jouluruuat ja odotellaan kuumeisesti Pukin saapumista! Muistan yhtenä jouluna serkkujen luona Ikurissa, kun maailmani mureni nähdessäni Joulupukin tulevan punaisella Toytotalla pihaan! Onneksi syy selvisi – oli kuulemma liian vähän lunta, ettei reki kantanut. Lahjojen avaamisen jälkeen uusilla leluilla leikitään, vaihdetaan uudet pyjamat päälle, ja kotiin maltetaan lähteä vasta, kun meinaa nukahtaa leikkien kesken lattialle.
15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
Yrityksestä huolimatta, en keksi mitään!
16. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?
No en mitään erityisiä valmisteluja ole tehnyt, mutta kaikkea jouluhommia! Leiponut, ostanut joululahjoja ja sen sellaista.
17. Paras joulujuoma?
Hmmm hehkuviiniglögi kaikessa kauheudessaan kuuluu jouluun! Feliz Navidadista tehdyn diskoversion lisäksi.
18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Eipä sillä niin väliä ole, äidillä on tekokuusi ja iskällä taas oikea kuusi. Kumpikin käy!
19. Käykö teillä joulupukki?
Tietysti käy! Miten ne lahjat muuten voisi perille löytää.
20. Paras joulumuistosi lapsuudesta?
Parhaita jouluja oli kaikki! Mutta yksi erikoisimpia oli jouluaatto, joka vietettiin ambulanssissa! Astianpesukone meni oikosulkuun, räjähti ja sytytti tulipalon, jonka vuoksi osa aatosta kului ambulanssissa söpöille ensihoitajille kikatellen. Ja vähän myös söpöille palomiehille. Henkilövahingoilta onneksi säästyttiin, vaikka itse esimerkillisesti jatkoinkin päiväunia Emmin juostessa ovelle huutamaan: ”Miisa herää, täällä palaa!” Kuitenkin sitten toisesta huuto- ja herätyskerrasta (ja savua jo nähdessäni) päätin herätä.
21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
Jouluaatto kuluu vain tavallisissa, mukavissa vaatteissa. Entistä mukavammaksi vaatteet muuttuu illan myötä, vaihtaessani uuden pyjaman päälle! Tapaninpäivää taas ollaan vietetty pukeutuneena.
22. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko?
Lanttulaatikko, no question!
23. Paras joulusuklaa?
After eightit on hyviä, sekä vain tavalliset siniset fazerit papereissa. Kaikki konvehdit, juliat, geishat, kaikki. KAIKKI.
Kaikki paitsi liköörikarkit.
24. Joulutortut vai piparit?
Piparit! Joulutorttuja en ole koskaan ymmärtänyt. Eihän ne ole edes makeita!