Kerrassaan magnificent lasagne!

DSC_0095.JPG

Ajattelin pitkästä aikaa jakaa ruokavinkkejä lempiruokiini! Lasagne ei ole koskaan erityisemmin lapsuuteeni kuulunut, sitä kun ei meillä lapsuudenkodissa syöty, eli mitään nostalgista tunnearvoa sillä ei ole. Sukujuhlissa muistan kyllä tätini Marin tehneen jos jonkinlaisia lasagneja – kasvis, pesto, broileri, mitä vain eri variaatioita sitä keksii, mutta kerran pariin vuoteen lasagnen syöminen ei kuitenkaan vielä nostalgiajälkeä sydämeeni jättänyt.

Kuitenkin entisen poikaystäväni lapsuudenkotiin se taas oli kuulunut hyvin vahvasti, joten pakkohan sitä oli kokeilla tehdä! En oikein ole ”resepti-ihmisiä” ja suurin osa juustokakuistakin valmistuu perstuntumalla ja kokeilemalla, joten en mitään ohjetta lähtenyt lasagneen etsimään. Tavallinen bolognesekastike kun kuuluu sekä lempi-, että perusruokiini, oli siinä jo yksi osa valmiina.

DSC_0084.JPG

LASAGNE     200°C

lasagnelevyjä
200 g mozzarellajuustoraastetta

JAUHELIHAKASTIKE
700 g naudan jauhelihaa
1 (puna)sipuli
5-6 valkosipulin kynttä
500 g tomaattimurskaa
muutama ylikypsä kotimainen tomaatti
1-2 rkl vasikan-, naudan- tai häränlihafondia
suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa

JUUSTOKASTIKE
1 dl vehnäjauhoja
25 g voita
1 l punaista maitoa
200 g emmentaljuustoraastetta
suolaa

Valmista jauhelihakastike. Silppua punasipuli pieneksi, kuutioi tomaatit, leikkele muutamia basilikanlehtiä pienemmäksi ja hakkaa valkosipuli tohjoksi. Paista jauheliha kuumalla pannulla, ja noin puolessavälissä lisää sipulit joukkoon. Mausta reippaalla suolalla ja mustapippurilla, kaada sekaan tomaattimurska, tuoreet tomaatit ja basilika, sekä lisää fondi. Maistele maut kohdilleen ja lisää tarvittaessa suolaa, fondia, kiviä, mitä tahansa. Anna hautua pienellä lämmöllä kannen alla tunti-pari.

Siirry juustokastikkeeseen! Lasagnen pelottavin ja vaikein osa, epäonnistuu joka kerta. Sulata voi teflonkattilassa ja lisää jauhot ripotellen. Lisää maitoa pienissä osissa kokoajan sekoittaen ja yritä saada seos pysymään tasaisena. Kun kaikki maito on lisätty ja seos alkaa kiehua, lisää emmentaljuustoraaste ja suolaa. Nosta pois levyltä ja sekoita hyvin, että juustoraaste sulaa. Älä kuitenkaan liian hyvin, ettei kaikki pohjaan palaneet jauho-voi-mähmät leviä kastikkeen sekaan.

Lastaa vuuan pojalle juustokastiketta, latele päälle lasagnelevyjä tasaiseksi riviksi (tuohon vuokaan meni kolme levyä vieretysten) ja kauho päälle tomaattikastiketta. Jatka näin, kunnes ainekset loppuu. Ideaalitilanne olisi saada päällimmäisiksi kerroksiksi juustokastike-levyt-juustokastike, mutta ripottele mozzarellajuustoraaste lopuksi sen päälle, mikä siihen sattuu jäämään.
Kerroksia tulee kaikenkaikkiaan noin 4-5.

Nosta uuni vuokaan, unohda että se on tulikuuma, polta sormet ja tiputa se takaisin pöydälle. Uudella yrityksellä ja uuniin asti sen saatuasi anna lasagnen paistua 200°C noin 20 minuuttia, tai kunnes juusto on kullanruskea ja lasganelevyt pehmenneet!

Lopuksi herrrrkuttele!

DSC_0087.JPG

DSC_0088.JPG

”Salaatiksi” päätyi sekalainen satsi tomaattia, punasipulia nipusta, basilikaa, mustapippuria, oliiviöljyä ja suolaa. Simppeliä ja hyvää! Eikä mozzarellakaan salaatille huonoa tekisi.

suhteet oma-elama liikunta ruoka-ja-juoma