Kesän paras perunasalaatti.
Kesän parhaan perunasalaatin idea syntyi kotimatkalla Kaskisista (josta myöhemmin lisää), kun autossa oli tuskallisen kuuma, eikä ruokahaluakaan juuri ollut. Jääkaapissa oli sekalaisia tuotteita, jotka pitäisi pian saada käytettyä ja ainoa kriteeri oli, ettei ruoka saa olla liian tuhtia. Tästähän tietysti jouduttiin vähän hakoteille, kun kaupasta mukaan lähti pari paketillista pekonia.. Joka tapauksessa hyvään ja helppoon kesäruokaan päädyttiin!
Parhaaseen perunasalaattiin kuuluu heti ensimmäisenä majoneesin ja suolakurkun unohtaminen (kaksi vanhaa vihollistani) ja niiden korvaaminen hyvillä raaka-aineilla. Tämä ruoka on erityisen hyvä niille päiville, kun jääkaapissa on edellispäiviltä yli jääneitä ja jo keitettyjä uusia perunoita, eikä se ainainen lounaspyttäri innosta. Sekä niille päiville, jolloin jääkaappi tursuaa epämääräisiä muovikippoja täynnä vähän kaikkea, eikä oikein tiedä miten sen 1cm x 1cm palan parmesania käyttäisi. Kyseiseen perunasalaattiin voi siis periaatteessa käyttää ihan mitä kaapista löytyy! Helppoa kuin heinänteko, kukaan ei voi epäonnistua. Ja meidän valmiin version resepti kuului näin:
PEKONI-PERUNASALAATTI
– keitettyjä uusia perunoita
– pekonia
– kevätsipulia
– valkosipulia
– kidneypapuja
– limen mehua
– oliiviöljyä
– suolaa
– mustapippuria
Perunasalaatin kylkeen tehtiin aivan tavallinen salaatti, johon sai hyvin käytettyä jääkaappiin jääneet vuohenjuuston rippeet. Vaikka perunasalaatti onnistunutta olikin, tulin ruokaa maistellessa siihen tulokseen, että puolikas pieneksi pilkottu chili ei olisi ollut ruuassa ollenkaan pahitteeksi! Poikaystävä kaipasi lisäksi jotain kastiketta, joten päätin kokeilla tsatsikin tekoa ensimmäistä kertaa. Siitä kun selvisi melkein samoilla raaka-aineilla kun itse perunasalaatista, niin sen tekeminen lisukkeeksi sopi kuin nenä päähän! Tsatsikia kun en itse syö, niin en tiedä miten kovin väärin sen saatoin tehdä.. Mutta joka tapauksessa, näillä mentiin!
HELPPO TSATSIKI
– maustamatonta jogurttia
– kurkkua
– valkosipulia
– limen mehua
– hunajaa
– mustapippuria
– suolaa
Jälkiruuaksi Kaskisista poimittuja mustaviinimarjoja, vaniljajäätelöä ja murennettua digestive-keksiä! Kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullista.
Loppuun lainaan vielä vanhaa ja viisasta isääni:
”Kyllä se hyvä ruoka on vaan hieno asia.”