Kun rakastuin ensimmäisen kerran.
18.9.2009
Vaati vain Facebookin selaamista noihin aikoihin, koko ulkoisen kovon kuvien läpikäymistä ja rankkaa muistelua, että sain selville missä olin ja mitä tein vuoden 2009 syksyllä. Tai no, ei oikeastaan tarvinnut löytää kuin se hiusmalli mikä päässä on tuolloin ollut, että muistan kuka olin. Ja muutamien etsintöjen jälkeen se selvisi, turkoosi-violetti.
Tämä kertoi heti, että olin lukion toisella luokalla, yleensä päälläni korsetti ja mielipiteitä enemmän kun laki sallii. Lukio ei kiinnostanut, suurimman osan tunneista vietin koulun kirjastossa, joko pelaamassa, dataamassa tai trollaamassa. Tämä real-life trollaus tietysti toimii niin, että kerrotaan kovaan ääneen kaikkia varmasti mielipiteitä aiheuttavia asioita, kuten että kaikki köyhät ovat alempiarvoisia ihmisiä ja valinneet sen tien, lihavat pitäisi sulkea Siperiaan eristykseen, Hitler on salainen idolini ja arvostuksen kohteeni, tai että atomeita ei ole olemassakaan, koska maailma on vain yksi suuri harhakuva. Sen jälkeen ei tarvitse kuin istua alas ja seurata tätä syntyvää kaaosta. Olen siis ollut (jo tuolloin) hyvin aikaansaava nuori nainen!
Ja niinkuin jokaisessa itseään kunnioittavassa lukiossa ovat kaikki porukat jakautuneet eri paikkoihin välitunteja viettämään. Kaikki coolit, kauniit ja rikkaat tietysti hengasivat koulun aulassa, koulusta kiinnostuneet seuraavan luokan edessä käytävillä, kaikki erikoiset, tavallisia ihmisiä hämmentävät hipit ja muusikot naulakoiden välissä, ja kirjastossa taas kauempaa tulleet, nuorisopoliitikot ja gamerit. Sana ”kirjasto” on tosin hyvin harhaanjohtava, sillä koulumme kirjastossa oli ehkä viisi kirjaa ja viisitoista tietokonetta.
Ja siellä nimenomaisessa kirjastossa se tapahtui. Tutustuin syksyn aikana paremmin itseäni vuotta vanhempaan poikaan, joka heti erottui kaikista herkistä taiteilijoista joiden kanssa olin ennen seurustellut. Aikaisemmat pitkätukat siirtyivät siilin tieltä, sekä teini-ikäiset juuri ja juuri itseäni pidemmät pojat vaihtuivat 190 senttimetriin Burzumia, Behexeniä ja Mardukia. Kyseinen suhde kaikkine taukoineen, iloineen ja sotineen oli ensimmäinen pitkä parisuhteeni, ensimmäinen suhde, joka kesti pidempään kuin kuukauden, pidempään kuin kahden viikon alkuhuuma. Ja jos sanakirjassa olisi viha-rakkaussuhteen kohdalla kuva, olisi siinä kuva meistä. Pari vuotta kaiken kaikkiaan seilasimme edestakaisin, ja siihen pariin vuoteen mahduin minä sekä parhaimmillani, että pahimmillani. Eikä vielä tähänkään päivään mennessä luultavasti kukaan tunne minua yhtä hyvin.
Ja hän myös, kutsutaan vaikka Mardukiksi, tutustutti minut aivan alkujaan pelimaailmaan. Jos ei siis lasketa lapsuuden Mastersystemiä ja serkkujen PS1, joilla peleihin ensikosketukset tuli Bonanza Brosin ja Raymanin kautta. Monen monet illat istuin nojatuolilla tietokonepöydän vieressä katsellen kuinka CoD, DotA ja Left 4 Dead pyöri koneen näytöllä ja kavereiden huuto kuului Skypestä. Suhteen myötä olin myös ensimmäistä kertaa LanTrekissa, jossa pelimaailma avautui vielä enemmän minulle. Ja kiinnosti. Ja vei mukanaan.
18.9.2009 valmistauduimme Mardukin kanssa valvomaan seuraavan yön läpeensä jonottamaan aamukuudelta myyntiin tulevia Rammsteinin keikan lippuja ja intoilimme parin viikon päästä koittavaa reissua Seinäjoelle Amon Amarthin keikalle.
Mutta kuten sanottu, olin suhteessa huonoin ja pahin itseni mikä voin olla, ja tulevan kevään katastrofien jälkeen päätimme pitää taukoa. Tämän tauon aikana muutin omilleni, yritin selvitä lukion viimeisestä vuodesta ja kasvoin aikuiseksi. Tauon jälkeen suhteemme otti suuren harppauksen parempaan, mutta kaikki ennen tekemäni paha jätti suuret arvet suhteeseen. Ja vaikka oikeastaan kaikki muuttui, ei silti mikään muuttunut. Edelleenkin, joka kerta kun Chisun Sama nainen soi, palaan takaisin siihen aikaan. Viimeiseen taisteluun suhteen puolesta.
