#lääppijä

Otin eilen osaa #lääppijä -kampanjaan ja jaoin Twitterissä ja Facebookissa päivityksen seksuaalisesta ahdistelusta, yhden kokemukseni monista.
Kokemuksen, jossa tamperelaisen baarin työntekijä tarttui rintaani kiinni baaripöydässä, tuohtui suuttuneesta reaktiostani ja uhkasi paiskata pääni läheisestä tolpasta läpi, lyödä hampaani kurkkuun, sekä huusi kuinka halutessaan kykenisi tappamaankin. 
Se rintoihini tarttuminen oli kuulemma vain huumoria.

10.1.2016 tullaan muistamaan päivänä, jolloin olen saanut osakseni kritisointia siitä, että olen kertonut julkisesti itseäni seksuaalisesti ahdistelleen ihmisen työpaikan. Olen saanut syytöksiä siitä, etten ajattele viattomien työntekijöiden mainetta, ja moitintaa siitä, että mustamaalaan kyseistä työpaikkaa ja yrityksen omistajaa.

Se syy, miksi seksuaalista häirintää ja ahdistelua ei edelleenkään oteta tosissaan, se miksi siitä ei puhuta ja se miksi sitä hävetään, on tässä. Siinä, että kyseisen kokemuksen uhria syytellään, käsketään olemaan hiljaa ja kerrotaan, että tästä puhuttaessa tekee jotain väärää.

Antakaas kun nyt kerron teille jotain.
Minun vartaloni on täysin vain minun omaisuuttani. Minä päätän, mitä minä sillä teen ja minä päätän, kuka siihen kajoaa ja milloinkin. Ja siinä tilanteessa, kun joku kajoaa minun vartalooni ilman minun lupaani, tämä kyseinen ihminen tekee jotain väärin. Se ei ole minun vikani, enkä minä ole tehnyt mitään väärää siinä, että tulen julki sen kanssa.
Kun joku kajoaa ilman lupaa toisen vartaloon millä tahansa tavalla, on se kajoaja syyllinen. Hän on se, joka on tehnyt jotain väärää. Ei koskaan se, kenen vartaloon on kajottu ja jonka itsemääräämisoikeutta on rikottu.

Se, että tapahtumaan liittymättömän Tampereellakin useampaa yökerhoa pyörittävän ravintolakonsernin ravintolapäällikön suunnalta hyökätään minulle kertomaan, kuinka tästä pitäisi olla hiljaa, ei saa minua hiljaiseksi. Ja toivon, ettei se saa ketään muutakaan, oli se syyttävä taho mikä tahansa.

Näistä asioista on puhuttava ääneen, ja niistä on saatava puhua ilman, että saa itse syyllisen viitan niskaansa ja otsaansa leiman huonosta käytöksestä.

dsc_1036.jpg

Minä en ole tehnyt mitään väärää.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta syvallista ajattelin-tanaan
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.