No, nyt se on täällä!
Kyllähän se joulu sieltä sitten tuli! Jonkinlaista epätoivoista joulufiilishakemista on edelleen havaittavissa, sillä nytkin on aamusauna lämpiämässä ja puuro valmiina keitettäväksi. Kaurapuuro tosin, mutta ei kerrota kenellekään… Olenhan kuitenkin viikon sisään viettänyt jo kaksi jouluaattoa – perjantaina Iskän kanssa ja lauantaina taas Äitin kanssa, kun perhe näin itse jouluksi siirtyi kaikki omille teilleen.
Joulun sijaan olen jo keskittänyt ajatukseni Uudenvuoden suunnitteluun, sekä tulevaan tammikuuhun. Viime viikolla sovin nimittäin läheisen koulun rehtorin kanssa aloittavani 7. päivä koulunkäynninohjaajana kyseisellä yläasteella! Ja jotta se ei vielä aiheuttaisi tarpeeksi paineita tammikuulle, on TAMKin ennakkotehtävät tulleet ulos ja haun päättymiseen on noin kuukausi. Päässä lyö melko tyhjää ennakkotehtävien osalta, toistaiseksi.
Kuvituksena Sunnán leipomia pipareita! Josta tulikin mieleeni hetki, jolloin olen ollut kaikista ylpein isosiskon tehtävää suorittaessani. Jouluna, vieläpä!
Tiedättehän ne jokaisessa jouluisassa kodissa ikkunassa roikkuvat joulutähdet? Mistä itseasiassa juuri tänään CougarWoman otti kuvat killumassa omissa ikkunoissaan. Nuo kauniit, viisisakaraiset jouluntuojat!
No, yksi joulu pikkusiskoni lukiessa joulukuvastoa, monia monia vuosia sitten, kysyi hän yhtäkkiä hetken kyseisiä joulutähtiä tutkiskeltuaan:
”Miisa hei, miksi täällä myydään noita tommoisia vuohenpäitä?”
Voi, miten olinkaan ylpeä! Ei mennyt 8-vuotiaalle Sunnálle läpi, että Anttilassa myydään väärinpäin olevia pentagrammeja ihmisten ikkunoihin!
Näihin tunnelmiin – viettäkäähän hyvää joulua! Mä painelen nyt saunaan, jonka jälkeen otan selvää, ollaanko dotassa tänään joulumielellä!