Shoppailun filosofia.

”Pitäsisiköhän mennä tänään shoppaileen? Joo, meen. Ja meen silleen, että voin ostaa mitä vaan haluan! Kyllä, nyt pistetään rahat palaan. Kuka niitä jaksaa säästää.

Ai kappas, kello on varttia vaille neljä. Tasalta lähtisi metro, taidanpa mennä sillä. Takki päälle ja maiharit jalkaan, ja ulos! Ei, ei sittenkään vielä, missä mun iPod on? Huh, löytyi. Nyt voin mennä. Onkohan mulla avaimet? On tai ei, ovi on jo kiinni. Jätinköhän hellan päälle? Tai kahvinkeitin, onkohan se päällä? Tosin sitä mä en käytä, ei ole mun vastuullani.. Meniköhän se ovi nyt varmasti kiinni?

Onpa täällä kylmä! Ihanaa! Kyllä se syksy sieltä vihdoin tulee, vaikkakin hitaasti. Melkein tarvisi olla kaulahuivi kaulassa! Voisin siis ostaa sen kaulahuivin. Ja jotkut leggingsit, mitä voin kämpillä pitää. Kumpaakohan kautta menisin? Kaupan, vai raidetta myöten.. Vois mennä sieltä raiteen kautta, se kun on edes vähän semmoinen metsäinen. Niin, ja tulee ainakin vähän jännitystä päivään, jos jotain raiskaria tarttee pakoon juosta!

Argh, mä vihaan näitä lippuautomaatteja. Mistä mä tiedän mitä haluan ostaa? Jotain kaks euroo se oli.. Sikälimikäli sillä mitään merkitystä edes olisi, kun niitä ei edes kukaan kysele. Voin olla vaikka seutulippulapsi.
Ah, just missasin sen! Nojaa. Mikäs tässä, istun odottamaan. Jos siis pääsen istumaan. Aaaaaissssaatana! Mä en niin urheile enää ikinä. Enkä varsinkaan kyykkää. I-ki-nä. NONI. Nyt se sit tuleekin. Eikun ylös vaan. Kipu on kivaa ja tuska taivaallista, eikö se niin mene?

Tää merimaisema on kyllä niin ihana. Seuraavaksi Puotila.. Mitäköhän siellä Puotilassa oli, joku juuri puhui siitä. Moneskohan oli Itäkeskus? Ostra, östra, jotain.. Jaa se olikin näin äkkiä, eihän tässä mennyt viittäkään minuuttia. Noniin. Nyt pääsin ulos metrosta, mutta missä on itse shoppailuparatiisi Itäkeskus? Edessä vai takana? No, ihan sama. Portaat ylös vaan! Uhkarohkeasti. Au. Au. Au. Au. Au. Tuntuu jännältä, vähän niinkun lyötäis puukolla pakaroihin joka askelmalla. Erikoisia sivuperselihaksia.. Jos lähden vaikka tonne! Ei se nyt kauhean kaukana voi olla. Eeei, täällä on joku bussiasema. Iiris? Mikähän se on. Mennään sitten toiseen suuntaan! Ai kato, tuolla näkyykin toi lasikattojuttu. Kai se siellä sitten on.

Noniin! Mihis sitten? H&M:ltä ainakin löytää ne leggingsit. Ja missähän se sitten on? No, jos vaan meen johonkin suuntaan. Cubus, New Yorker.. Mikähän toi New Yorker on? Näyttää vähän liian.. Niin. Semmoiselta. Mutta aina voi käydä! Hetihän tässä oli ihan kiva paita. Nojaa, en jaksa. Pois.

Hyi, mitähän tuolla Vero Modassa oikein tapahtuu, kun se on aivan täynnä? Tonne en ainakaan mene..
Noni, löytyhän se. H&M. Paitoja, paitoja, housuja, paitoja, basics – siellä! Mustat leggingsit. WHAT! 20€. Mitä ihmettä. Onkohan nää just sit niitä, mitä jotkut pitää housuina? Onhan nää nyt vähän jämäkämpää kangasta, mutta come on.. Noniiiin, 9,90€, nyt ollaan oikeella rekillä. Mikähän mun koko on? Vanhat leggingsit on kokoa M, mutta ne on liian isoja. Samoin kun ne urheilutrikoot on M, ja liian isot. Housut on kokoa S, mutta ne onkin plentyt.. Niin.. Kai mä sit otan S. Missäköhän vaiheessa nää ’näen oman kroppani edelleen 10kg isompana’ -lasit saa pois? Ja mitenkähän ihmeessä semmoiset oikeasti hoikat ihmiset ikinä löytää sopivia vaatteita? Niinku Sunná. Ja kaikki serkut.

Oho, täällä on kaikki myyjät miehiä. Erikoista. Ei Tampereella vaan. Kauheen söpöjä! Tommoisia hipsterlasi-poikia. Tekis mieli mennä taputtaan poskelle ja pöyhöttään tota (luultavasti) hyvin kauan laitettua, huolettoman näköistä tukkaa! Ai niin. Näin muuten joskus Vero Modassa semmoisen maailman hienoimman takin, voisi mennä katsoon onko sitä siellä vielä. 

AINIIN! Muisti on hyvä, mutta lyhyt. Aivan järjetön tungos ja kaaos. ’Pitää olla tyhjennettynä ennen–’, aaah. Loppuunmyynti. Ilmankos! Mutta ei täältä kyllä enää mitään takkia löydä. Alerekkejä. Miten joku jaksaa? Mennä selaileen noita.. Tai paremminkin, miten joku oikeasti keksii, mitä ne (muka) tarvisi? Tossa on toppeja, mutta mulla on toppeja. Housuja, mulla on housuja. Neuleita, mulla on niitäkin. Mustan neuleen voisin tosin ostaa samanlaisen, kun se ihana valkoinen. Mutta mistä niistä nyt tietää onko sopiva.. En todellakaan jaksa lähtee sovittaan. Onkohan täällä Lindexiä? Vai mistähän se on ostettu.. Ihan sama. On tää kyllä jännittävää. Että joku tekee tätä monta kertaa vuodessa! Vapaaehtoisesti.

Mutta sen huivin kyllä haluan! Ei löydy, ei löydy, ei löydy, Cubus, ehkä siellä. Joo, tuolla roikkuu ylhäällä semmoinen vaalea, sen haluan.
Mitenniin haluanko ostaa sen? Tottakai haluan ostaa sen, kun sitä pyydän.. Ei, kun mä haluan tunkea sen vuohenpäähän, sytyttää palamaan, tanssia sen ympärillä palavien keppien kanssa samalla, kun hieron alastonta vartaloani sianverellä. Mitä sä luulet?

Pitäsköhän vielä käydä tuolla Bik Bokissa? Alusvaatteiden alennusmyynti, sopii. ’Ota 3 maksa 2’. Niinkun aina. Oon nyt kulkenut pitkän aikaa pelkästään värillisissä alushousuissa. Pinkkiä, violettia, keltaista, turkoosia, ei enää. Nyt vaan mustia! Mikähän mun koko näissä on? Viimeksi otin liian pieniä, sitä ennen liian isoja. Mistä mä tiedän oman kokoni?! M, se on hyvä, niin ei ainakaan pitäis kauheesti tursuta. Miten täällä on näin vähän mustia? Hämmentävää.
Hämmentävän iloinen myyjä täällä myös, naurattaa. ’Sä löysit sit jotain!’ Kyllä, löysin. Se hämmenty varmaan kans, kun antoi väärin vaihtorahat. Mitäs on niin iloinen, vähemmästäkin alkaa asiakasta naurattaa! Onks sulla hei kaikki hyvin, nyt ollaan kuitenkin Helsingissä, ei täällä sais olla noin positiivinen. Varsinkaan jos on asiakaspalvelija.

Oh noes, edessä kauhee miesporukka. Älä kato niitä, älä kato niitä, älä kato niitä – noni! Ei auta. Ei, älkää tulko! Ei, ei mua kiinnosta. En aio edes kääntää päätäni. Lisäksi, mulla on musiikki soimassa, enkä edes kuule mitä sanot. Mutta en usko, että se on mitään mikä mua kiinnostaa. Mä lähetän kyllä selvästi jotain signaalia.. Tulkaa tänne vaan kaikki jutteleen mulle, niin! Helvetin nykyaika, kun edes maiharit ja nahkarotsi ei anna vihaista kuvaa. Ennen oli kaikki niin paljon paremmin! 

Vois lähteä takaisin metrolle. Ai saatana, portaat. Ai. Ai. Ai. Ai. Ai. Noni! Ja oon tietysti väärällä puolella. Ei, en halua Ruoholahteen. Ehkä juoksen tosta raiteiden läpi ja ninjaan ton piikkiaidan yli? Jos olisin supersankari, niin sit voisin. Vähänkö olis hienoa, jos vaikka vaan lentäisin tästä tonne. Ottaisin vauhtia, ja wooooosh! Hyppäisin ton raiteen kautta ja voltilla aidan yli metron katolle! Sit vaan hyppäisin sieltä alas, ja muina naisina kävelisin metroon.
I wish!

Ei auta kun kiivetä portaat ylös ja uudet taas alas. Huh, onneksi pääsee istuun. Paljonkohan kello on? 16:24. Aika hyvin, melkein puoli tuntia jaksoin.”