Taivaaseen pääsy evätty – taas.
No, väistämätöntähän se oli, että vaaleisiin, oman värisiin hiuksiin tulisin kyllästymään joskus. Yllättävän monta vuotta kuitenkin viihdyin luonnollisessa vaaleassa, ilman jatkuvan värjäämisen ja suoraväreillä säätämisen vaivaa.
Aika kultaa muistot, ja pitkällisen kahden päivän harkinnan jälkeen päätin viime viikolla palata tuttuun ja turvalliseen punaiseen hiusväriin – joskin eri sävyiseen mitä minulla aikaisemmin on ollut. Ja niitähän on ollut.
En ole oikeastaan koskaan joutunut erityisemmin totuttelemaan uuteen hiusväriin, eikä niin käynyt nytkään. Suurta iloa tuotti jo värjäysvaiheessa punaisten hiusten tuoma ekstravihreys silmiin!
Jipii! Itse pidän kovastikin, ihanaa vaihtelua talven harmauteen.