Junat ja naiset – se on menoa nyt!

 

Aloha, hyvät Lily-ihmiset!

 

Pyhä hetki on käsillä. Pannullinen villiä puerh-teetä on haudutettu, kynttilä on sytytetty suolalyhtyyn ja sormet kurkottelevat suukottamaan näppistä. Olen valmis. Kauanpa siihen menikin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Tämän blogin perustaminen on ollut suuri haaveeni ja jättimäinen pelkoni pitkään. Ehkä kuukausia, jopa vuosia. Tiedättekö sen tunteen, kun pitäisi/voisi/haluaisi jotain, mutta rohkeus ei vielä riitä? Sitä tanssahtelee ajatuksen ympärillä, ottaa selvää, kysyy neuvoja, lukee toisten kokemuksia ja yrittää samaistua niihin. Ja juuri, kun asiat alkavat mielessäsi edistyä, vanha tuttu trio ”Pelko, Perfektionismi & Ei-siitä-mitään-tule” täräyttää ilmoille kansallishymninsä ja eteneminen loppuu siihen. Kynnys nousee nousemistaan ja olet taas lähtöruudussa.

Silti ajatus ei jätä rauhaan. Se kiusaa, vaanii ja heiluttelee pulleata matoa koukussa nenäsi edessä. Tarttuisit nyt! Lopulta tilanne käy niin sietämättömäksi, että toteat olevan helpompaa antautua kuin vastustaa. Sitten ryhdyt oikeasti toiminaan ja lopulta kaikki onkin niin helppoa ja yksinkertaista. Mietit typertyneenä, mikä tässä olikaan niin vaikeata. 

Tämä oli se tuskainen matka, jonka olen tehnyt Nainen kaikilla mausteilla -päiväkirjan kanssa. Melkoinen luomusynnytys ilman epiduraalin. Mutta täällä ollaan, kaikesta huolimatta ja huomaan, että Lily-yhteisö on kirjava, moniääninen ja äänekäs :) Hyvä niin. Toivotan itseni tervetulleeksi mukaan tähän liikkuvaan junaan. 

Onnittelen itseäni tämän massiivisen henkisen muurin ylityksestä ja kutsun sinut nauttimaan hyvästä teestä kanssani ja pohtimaan, voiko nainen saada kaiken. 

 

Hymyin,

Elle 

 

P.S. En ole ollenkaan varma, onko viisasta/seksikästä/lukijaa kiinnostavaa aloittaa bloggaaminen tällaisella tilityksellä, mutta soromnoo. Jospa kukaan ei huomaakaan tätä uutta juttua alustalla ja voin rauhassa piileskellä marginaalissa keräämässä rohkeutta. Hihii…