Hei!

Nyt, kun alun kankeus on notkistunut, alan olla tosi innoissani tästä bloggaamisesta. Puolisokin totesi illalla, kun tunnustin aloittaneeni uuden harrastuksen, että mikä tahansa tekee minut onnelliseksi, hän tukee sitä sataprosenttisesti. Melkoinen mies <3

Perheemme vahvuuteen kuuluu myös 3-vuotias koiraneiti Saharanda Drimia Maritima eli tuttavallisemmin Helmi. Tämä havannankoira pitää huolen siitä, että emäntä liikkuu luonnossa joka ikinen päivä. Parhaimmat lenkit kaupungissa suuntaavat yleensä Vantaanjoen rantaan, jossa kävimme myös tänään aamupäivällä haistelemassa raikasta ilmaa ja ihmettelemässä sitä, miten pitkälle syksy onkaan edennyt.

Kävimme Helmin kanssa myös tsekkaamassa, mitä tämän kesän projektillemme eli viljelypalstalle kuuluu. Palsta pistettiin pystyyn huhtikuussa, kun hyvä ystäväni Virva kysyi, haluaisinko lähteä mukaan kimppaviljelyyn. Hankimme lannoitteet, taimet, siemenet ja mullat. Maa käännettiin ja aarin palstalle istutettiin perunoita, porkkanoita, palsternakkaa, punajuurta, lehtikaalta, papuja, mangoldia, kurpitsaa ym. herkkuja. Täytyy myöntää, että kaupunkilaiselle, joka on elämässään kasvattanut vain rairuohoa ja kukkia, omien ruokien viljely on ollut villi kokemus. 

Parsakaalit puskevat vielä ylväinä pellosta, vaikka varsinaista satoa saatiin vähänlaisesti. Lehtikaaltakin keräsin vielä mukaan pussillisen!

Aivan niin herkullisia ja vehreitä lehdet eivät enää olleet kuin keskikesällä, mutta nämä sopivat hyvin viherpirtelön jatkoksi. 

Voin suositella kaupunkiviljelyä lämpimästi asiasta kiinnostuneille. Työtä, kastelua ja muuta hoivaa palsta tietenkin vaatii, mutta alkuun pääsee huokealla summalla. Ja aina on parempi, jos hommat voi hoitaa yhdessä kaverin kanssa! Palsta on ollut tärkeä paikka päästä hämmästelemään kasvun ihmettä ja yhteisten ponnistusten tulosta. Se on ollut mielenkiintoinen paikka myös parivuotiaalle tyttärelleni, jonka suu venähti mahtavaan hymyyn, kun hän vetäisi ensimmäistä kertaa elämässään porkkanan irti maasta. Wau! Sieltä se ruoka pöytää tulee, tyttöseni…

Samaan hengenvetoon on todettava, että kylmäkellari ja iso pakastinarkku olisivat oiva apu säilömisessä. Nyt sato on pitänyt oikeastaan syödä suoraan palstalta. Höh. No, ensimmäinen vuosi maajussina jäi kuitenkin vahvasti plussan puolelle. Keväällä sitten taas! Nyt sanotaan ”Bye bye, palsta!” 

xoxo,

Elle