Luopumista

Luopumisen tuskaa. Äitini 85 vuotta on siirtymässä seuraavaan olomuotoonsa. Matkan teko on hidasta ja vaivaloista. Hänelle kuin meille jotka häntä matkalle saattelemme. Matkan valmistelu ja matkalle lähteminen onkin herättänyt ajatuksia ja keskusteluja ihmisten Eutanasiasta. Itse haluaisin lähteä rauhallisesti nukkuen tai sitten nopeasti saappaat jalassa. En hiljaa odottelen vaipoissa hakijaa joka on auttamattomasti myöhässä Haluaisin itse päättää koska lähden todeten että, tämä oli nyt tässä. Keräilenkin tyynyliinan nurkkaan pillereitä, aikomuksena sitten nauttia ne hyvän punaviinin saattelemana. Käydä nukkumaan enkä enää herätä. Toivon tietysti että niissä pillereissä olisi vielä ytyä jäljellä, etten vain herää helvetinmoiseen krapulaan.

Mutta jos olisi Eutanasia-pilleri jonka saisi ostettua vapaasti apteekista, minun ei tarvitsisi keräillä pillereitä ja pelätä niiden vaikutuksen heikkenevän ennen kun päätän matkalleni lähteä. Hoitotahtokin olisi laadittu niin että sillä olisi jopa jotain vaikutusta ja tietty rintaan tatuoitu ÄLÄ ELVYTÄ. En todellakaan haluaisi viettää elämäni loppu aikaa hoitokodissa tai edes omassa kotonani neljän seinän sisällä. Odottaen että joku tulisi käymään ja unohtaen että joku jo hetki sitten kävi. Ehei !

Olisikohan aika herätellä keskustelua ihmisten eutanasiasta. Enkä nyt tarkoita eutanasialla mitään pakko kuolemaa. Vaan ne ihmiset jotka ovat täysissä sielun ja ruumiin voimissa, tähän tietysti pitäisi sisällyttää myös parantumattomasti sairaat.  Näille ihmiselle annettaisiin mahdollisuus päättää itse, milloin lähtevät vai jäävätkö sittenkin odottelemaan noutajaa.

Tapoja lähteä on yhtä monta kuin lähtijääkin mutta miten sen tekisi siististi ja rauhallisesti. Ja silloin kun itse parhaaksi katsoo..

Voihan se olla myös niin että vanhustenhoidossa tapahtuu jotain aivan uutta ja mullistavaa, ettei tarvitse etukäteen pohtia milloin olisi juuri se oikea hetki matkaan lähdölle. Tässä kohtaa huomaan että hymyilen skeptisesti…….