Oppimisen vuoriteoria
Tää yrittäjyyshän on yhtä vuoristorataa!
Yhtenä päivänä menee ihan sikalujaa, mutta seuraavana päivänä vauhti pysähtyy kuin seinään. Kolmantena päivänä tuntuu, että vain taivas on rajana, mutta jälleen seuraavana päivänä ihmettelen, että miten hitossa tässä nyt näin kävi.
Jos nyt piirtäisin päivittäin vaihdelleet tunteeni tyhjälle paperille, kuvio muistuttaisi varmasti sydänkäyrää muutamalla sydänkohtauksella. Toisaalta jos piirtäisin oppimiskäyräni samalle tyhjälle paperille, tuloksena olisi uhmakkaasti ylöspäin kohoava vuori, jonka huippua tosin ei näkyisi, vaikka millä taikaputkella katsoisi.
Kokeiluni osaamispohjaisesta sähköpostikurssista päättyi viime viikolla ja tähänastiset palautteet ovat olleet hyvinkin lupaavia. Varsinaiseen palautekyselyyn en kuitenkaan ole vielä saanut kuin kolme vastausta, joten mielelläni odotan vielä hetken ennen kuin jaan oman analyysin ja jatkoajatukset tämän kokeilun suhteen.
Tässä vaiheessa haluan kuitenkin todeta pari juttua liittyen nimenomaan oppimiseen!
Kymmenen päivää kestäneen kokeilukurssin myötä opin ihan käsittämättömän paljon.
- Opin käyttämään lennosta kahta entuudestaan mulle tuntematonta nettipalvelua. (Leadpages, Surveymonkey)
- Opin ajastamaan sähköposteja.
- Opin vastaanottamaan palveluani kyseenalaistavaa palautetta. (Tästä lisää myöhemmin!)
- Uskalsin myös olla avoimesti ylpeä niistä muutamista positiivisista palautteista, jotka tähän mennessä olen vastaanottanut.
- Kaiken kukkaraksi opin itsestäni ja sain roppakaupalla lisää itsevarmuutta omaan tekemiseen!
Uusien juttujen kokeileminen siis kasvattaa, ettäs tiedätte!
Mut palatakseni tähän yrittäjyyden vuoristorataan ja oppimisen vuoriteoriaan, niin voisin kertoa alustukseksi erään tarinan useiden vuosien takaa. Tää on tositarina, jota nöyränä kannan taskussani varmasti lopun elämäni. Niitä ”hupsistakeikkaa ” keissejä, jos niin voi sanoa.
Olin nuori ja innokas juuri asiantuntijaksi ylennetty. Pääsin heti asiantuntijuuteni alkutaipaleella matkustamaan yrityksemme pääkonttorille toiseen maahan. Tän reissun tarkoitus oli polkaista käyntiin pohjoismaalainen yhteistyö muiden maiden kanssa. Siinä sitten tavattiin kollegoja muista maista ja workshopattiin eri aiheista.
Eräässä workshopissa juteltiin asiasta, jota en kuollaksenikaan enää muista, mutta muistan todenneeni, että ”minähän tunnen kyllä tämän aiheen, kuin omat taskuni”. Lausahdukseni jälkeen koko muu tiimi hiljeni ja katsahti minuun oudosti. No siinähän en sitten ollenkaan tajunnut, että mistä nuo oudot katseet johtuivat, vaan jatkoin palloiluani normaalisti reissun loppuun.
Palattuani Suomeen sain vihdoin ”asiantuntijan” oikeudet järjestelmiimme ja voitte vaan kuvitella ilmeeni, kun huomasin eräänä aamuna laajempien käyttöoikeuksien tuoneen minulle kymmenen uutta välilehteä pääjärjestelmäämme, joiden toiminnasta minulla ei ollut pienintäkään hajua, ja josta olin siihen asti kuvitellut tietäväni ”KAIKEN”.
Selkeästi en tiennyt silloin, mitä taskuni sisälsivät, ja siitä siis ne hieman kyseenalaistavat katseet siellä workshopissa.
No oppia ikä kaikki. Halusinpahan vaan sanoa, että usein se, mitä me tällä hetkellä nähdään ja tiedetään, on kaukana siitä, mitä meillä on vielä mahdollista oppia. Ja sitä mukaan, kun opimme, avautuu uusia alueita, joista on jälleen mahdollista oppia. Koskaan ei voi olla täysin oppinut, joten sallittakoon keskeneräisyytemme.
Loputtoman pitkä, saavuttamaton oppimisen vuorenhuippu kuulostaa varmaan markkinoinnillisesti tosi ikävältä, mutta kyllä mä ainakin haluun tietää, et mitä itselle tällä hetkellä häämöttävän nyppylän takaa oikein paljastuukaan. Ja mitä taas seuraavan nyppylän, ja seuraavan, ja seuraavan…
Harvoin se vuori meinaan ihan luotisuorasti yläviistoon kohoava on, vaan matka sisältää takuuvarmasti välietappeja.
Tää oppimisen vuori on siis pikemmin vuori, joka koostuu useista pienemmistä oppimisen nyppylöistä. Ja nyt päättyneen kokeilukurssin jälkeen olen takuulla yhden oppimisnyppylän rikkaampi 😊
Kuinka monta nyppylää sä oot valmis saavuttamaan?
Artikkelin kuva: Pixabay.