Ote reilu viikko sitten kirjoittamastani, mutta julkaisematta jääneestä blogitekstistäni:

”Maaliskuu, sinä pirulainen ”en ole koskaan” – haaste kuukautemme,

en edes tiedä mitä sanoa. Ärsyttää, ahdistaa, masentaa ja aika ajoin on jopa vaikea hengittää. Olen kuin hätääntynyt muurahainen, jonka suurella vaivalla rakennettu pesä on murskattu vain parissa hassussa hetkessä tuusan nuuskaksi. Virus, jonka nimen lausuminenkin saa ärsytykseni äärimmilleen, on saanut koko maailman polvilleen. Itsestäänselvyyksien täyteinen elämä on vedetty jalkojemme alta kuin matto. Tilanteessa, jossa nyt olemme, ei auta muuta kuin leijua vapaapudotuksen lailla odottaen, ja samalla toivoen, että arjelle löytyy mahdollisimman pian taas asetelmat, jossa voimme tuntea entiseen tapaan turvallisuutta, sillä juuri nyt en koe olevani turvassa millään asteikolla, vaikka tiedän maamme terveydenhuollon olevan huippuluokkaa. Turvallisuuden tuntua ei tuo edes se fakta, että suurin osa tulee selviämään tästä koettelemuksesta fyysisesti täysin ennalleen. Turvallisuuden tunne karkaa yhä kauemmas, kun kuvioihin astuu myös pelko omasta toimeentulosta…”

Kirjoitin yllä olevan kappaleen noin viikko sitten tuntien todellista ahdistuneisuutta ja pelkoa tulevasta. Oli hyvä, että kirjoitin, sillä omalla kohdallani kirjoittaminen toimii kuin terapia – se mahdollistaa pään sisällä vellovien ikävien ajatusten päästämisen ulos. Se yksinkertaisesti puhdistaa ja tekee tilaa myös järjen äänille. Nyt tunnen vihdoin yltäväni edes jonkinlaiseen normaaliin olotilaan itseni kanssa, vaikkakin Uusimaalaisena olenkin paraikaa poliisien saartamana ja oman kotitalomme ”vankina”. Terkkuja sinne rajan toiselle puolelle siis!

Siitäkin huolimatta, että asuinalueeni on nyt eristetty muusta maasta, olen parin viikon takaisen ”alun korona epidemia järkytyksen” jälkeen jo MELKEIN sinut nykytilanteen kanssa. Mikäs tässä on ollut ulkoillessa ja viettäessä perheen kanssa yhteistä kotiaikaa. Kuulun kuitenkin itse siihen ryhmään, jolle korona ei ole siunannut niinkään ylimääräistä ”valokuvien järjestely” tai ”kiillotanpa kaakelit” aikaa, vaan pikemmin se on muotoillut meistä työssä käyvistä äideistä ja iseistä aivan uudentyyppisiä multitaskaajia – vanhempia, jotka arkipäivät opettavat, leikittävät päiväkoti-ikäisiä lapsiaan kotona sekä yrittävät parhaansa mukaan suorittaa tavanomaiset työnsä etäyhteyksien avulla. Joten ei, tähän uuteen rooliin ei todellakaan sisälly harmonista, saati ylimääräistä vapaa-aikaa. Iltaisin olen itse asiassa ollut niin puhki, että mieheni sijasta olen monet illat seurustellut pelkän telkkarin kanssa tai sitten simahtanut samaan aikaan nuorimmaisemme kanssa häntä nukuttaessani.

Mutta kuten äsken todettu, nyt tilanne tuntuu jo normaalimmalta. Olen ottamassa huomenna alkavaa työviikkoa vastaan itsevarmempana kuin pitkään aikaan, onhan tässä jo pari viikkoa hiottu näitä uusia päivärutiineita. Tuntuu itse asiassa kuin tässä olisi kyse kokonaan uudesta alusta. Mahdollisuudesta jatkaa elämää täysin uudenlaisella asenteella. Mitä enemmän pohdin, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että tällaista herätystä ainakin itse olen tarvinnut. Toki en soisi kenenkään sairastuvan, saati kuolevan tähän (shitti)tautiin, mutta niille, jotka tästä selviävät (ja meitähän on kuitenkin se suurin osa), on tämä ainutlaatuinen tilaisuus tehdä jatkossa monia asioita toisin.

Mitä sinä tekisit, jos seuraavana aamuna heräisit ja koko korona(fucking)virus olisi kertaheitolla kaikonnut maapallolta? Jatkaisitko elämääsi kuten ennen? Jos et, mitä asioita sitten tekisit toisin?

Näitä kysymyksiä pitää itsekin vielä miettiä, mutta kokemuksena kuluneet viikot ovat olleet niin mieltä järkyttäviä, että tietyissä asioissa tulee tapahtumaan omalla kohdallani varmasti pysyvää muutosta. Luultavasti jotkut jatkavat tästä selvittyämme elämäänsä kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan – varailevat lomamatkoja ja lopettavat ulkoilemisen yhtä nopeasti kuin sen aloittivatkin, ja se on kaikin puolin ihan ookoo.

Todennäköisesti kriisi tulee kuitenkin vaikuttamaan monen elämään vielä pitkänkin aikaa. Jotkut joutuvat aloittamaan kaiken aivan alusta ja osa jopa pitkän takamatkan päästä päästäkseen takaisin jaloilleen. Kun ymmärtää kaiken todella olevan yhden viruksen kaadettavissa, sitä väkisinkin pohtii, että mihin jatkossa haluaa aikansa käyttää. Niiden back to normal hemmojen ohella tulee siis varmastikin olemaan myös joukko ihmisiä, jotka jatkossa entistä herkemmin analysoivat tekemisiään omien todellisten arvojen pohjilta. Ja ne, jotka mahdollisista konkursseista huolimatta näkevät yrittäjyyden kaiken tämän jälkeenkin yhä merkityksellisenä asiana elämässä, tulevat nostamaan katseensa pohjamudista ja rakentamaan entistäkin ehommat bisnekset yli kaiken menetetyn.

Monella suomalaisella yrittäjällä, myös omalla kohdallani sivutoimiset liikeideani heittivät hyvinkin häränpyllyä tämän korona(fuckyou)viruksen tavoitettua Suomen. Toki olen siitä onnellisessa asemassa, että nykyisessä liiketoiminnassani ei ole omaa rahaa kiinni kovinkaan montaa kymppiä päätoimen yhä tuodessa leipää pöytäämme (ainakin toistaiseksi), mutta yrittäjyyssuuntakompassini sekosi kuitenkin täysin tämän epidemian myötä. Mitkä ideoistani tuntuvat tämän kaiken jälkeen sellaisilta, joita yhä haluaisin kokeilla? Ei kovin moni, ainakaan sellaisenaan.

Tuntuu siltä, että kaikkiin ideoihin olisi juuri nyt ehdotonta saada mukaan sellaista ajattelua, että idea itsessään ja aidosti auttaisi toteutuessaan muita ihmisiä. Toivoisin kaikella tekemiselläni olevan jatkossa myös yhteiskunnallisesti jokin todellinen merkitys. En sano, etteikö toisten auttaminen olisi jo aiemmin ollut sivutoimisen yrittäjyyteni yhtenä kulmakivenä, mutta nyt tämän kriisin jälkeen sen merkitys tulee kuitenkin olemaan entistä suurempi. On tärkeää tulla toimeen, mutta yhtä tärkeää on myös tehdä hyvää yhteisesti ennakoiden suuret muurahaiskekoja murskaavat saappaat – tulevaisuuskestävästi!

Voimia teille kaikille toivotellen,

Saara

PS. Seuraava kirjoituksessa #enolekoskaanlista haasteen lopputunnelmat (haasteesta voit lukea täältä!). Kolme kautta neljä ”en olen koskaan” asiaa suoritettu nyt ja vielä olisi salsatanssit edessä! Koronan takia fyysisesti livenä tuo ei nyt onnistu, mutta eiköhän salsatanssin alkeita löydy myös virtuaalisena netistä. Kuulemisiin!

Artikkelin kuva: Pixabay.