Ihan hitokseen taas lankoja käsissä. Vähän pitäs tuosta vedellä ja pikkasen tuosta. Entäpäs tuo juttu, mitenköhän sitä voisin edistää…

Kuulostaako tutulta?

Monta asiaa, kova innostuneisuus ja jännityksestä johtuva puristus rinnan alla. Inhimillistä, mutta jokseenkin ärsyttävää.

Sitä sanotaan, että virheistä oppii ja niitä kuuluukin tehdä matkan varrella. Oon ehdottomasti samaa mieltä, mutta ainakin itellä jotkut asiat ovat vaan niin hemmetin juurtuneita juttuja, että vaativat varmaan koko loppuelämän mittaiset harjoitukset, että ottaisin joskus opikseni.

Yks tämmöinen aina säännöllisesti esiintyvä asia on tsiljoonan eri jutun pallottelu samanaikaisesti. Miten sitä aina ajautuu tähän samaan tilaan, jossa ei millään osaa päättää, että mitä tekis eka?

Kuulen aivojeni huutavan: ”Nyt pitäisi ehdottomasti vetää peli PIIP!”

(Muistaako joku kouluajoilta, kun huudettiin ”PIIP PELI, PIIP PELI” ja oli niin hitsin hauskaa? Ai ei. No never mind, musta se oli ainakin tosi hauskaa!)

Mitä ihmettä mä oon tekemässä? Keskity hyvä nainen. Sulla on perhe, parisuhde, koira, läheiset, kaverit, harrastukset, lasten harrastukset, kokopäivätyö, sivutoiminen kevytyrittäjä ”juttu”, blogi, Instagram ”juttu” (tuu mukaan seuraamaan @naisenlogiikkaa), pari testaamista odottavaa liikeideaa ja venaas hetki, öö ELÄMÄ kaikkine epävarmuuksineen.

Niin.

Nyt en voi mitään sille, että päässäni alkaa soimaan Kim Heroldin ”Hengitä” biisin kertsi.

”Hei hengitä, jos tarviit happee. Kun sä päästät irti, silloin olo kevenee.”

Nyt mä päästän irti. Syvä hengitys. Ravistelen varmuuden vuoksi käsiä ja jalkoja. Olo tuntuu heti paljon keveämmältä.

Mitä jos yksinkertaisesti nautin siitä, että ympärillä ja omassa elämässä tapahtuu paljon?

Viime kerralla juttelin siitä IG kokeilusta, joka sitten lyssähti lopulta kokonaan. Sinällään lyssähtämisen ympärillä tapahtui paljon muutakin henkilökohtaisessa elämässä ja oli pakko pitää pieni mietintätauko kaikesta ylimääräisestä. Heitin silloiset kokeilut narikkaan, jäsenyydet ties missä katkolle, koulun paussille ja keskityin vain perheeseen, työhön ja rentoutumiseen.

Tiettekö mitä tapahtui?

Mä keksin tsiljoona uutta juttua, mitä haluun tehdä. Ja tässä sitä taas ollaan, näpyttelemässä koneella lasten mentyä nukkumaan. Mieskin on nukkumassa, sillä se herää yrittäjänä jo yöllä aikaisin hommiin.

Mitä muutakaan siis tekisin, kun purkaisin tätä pursuavaa luovuuttani? Miks mun pitäisi olla tekemättä mitään, kun mut on selkeesti luotu TEKEMÄÄN asioita?

Tiedän kyllä rajani oman jaksamiseni suhteen. Pääsinhän kerran ambulanssin kyydillä sairaalaan saatuani kohtauksen, joka myöhemmin osoittautui mitä ilmeisemmin paniikkikohtaukseksi. Jälkikäteen mietittynä sen kohtauksen syy ei kuitenkaan ollut siinä, että ”tein liikaa asioita, joista tykkään”, vaan ihan muissa jutuissa.

Ja tää on mun tuorein oivallukseni. Huonot kokemukset, jotka eivät ole läsnä enää nykyisessä elämässäni, eivät saa estää tekemästä itelleni tärkeitä juttuja.

Eli ehkä oon kuitenkin oppinut jotakin viime aikoina. Oon oppinut relaamaan. Sallin itseni olla oma TOUHUAVA itseni ja teen niitä asioita, joista tykkään. Silläkin uhalla, että niitä olisi meneillään paljon.

Mun piti tänään kirjoittaa teille aivan eri asioista, mutta saittekin tämmöisen reealiaikaisen ajatusten pulpahduksen. Tämmösiä ajatuksia tänään siis.

Ollaan omia itsejämme!

Artikkelin kuva: Pixabay.