Fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista.

Olen taas löytänyt sen. Tässä noin vuoden aikana. Hyvän olon liikunnasta. Pilateksen tuoman rauhallisen, mutta vahvan olon. Lihasrääkin jälkeisen mahtavan olon, kun treenin jälkeen portaissa jalat tärisevät.

En tähtää sixpackiin. Pidän ruuasta liiaksi hankkiakseni moisen. Kehossani saa olla rasvaa. Haluan kasvattaa lihaksiani, mutten kuitenkaan halua kasvattaa ahteriani naurettavaksi jättiläispersikaksi treenaamalla. Haluan nähdä kuinka voimani lisääntyvät. Huomata, että voin lisätä tankoon painoa. Haluan viihtyä vartalossani. Saada lihasta sen verran, että voin hymyillä peilikuvalleni, koska kuva näyttää siltä miltä haluan. Olen vahva, hoikka, hyvä näin. Hyvä arpineni. Hyvä siitä huolimatta, että vatsani ihosta näkee läheltä katsottuna sen venyneen kaksi kertaa valtavaksi kahden niin rakkaan siellä kasvaessa. Olen luonnollinen. Olen hyvä juuri tällasena!

Vuoden aikana muutos on ollut kyllä myös fyysinen, mutta ennen kaikkea henkinen. Vielä on toki matkaa ja kärsin yhä ahdistuksesta ja paniikkioireista. Mutta muutosta on jo tapahtunut. Haluan voida hyvin sekä henkisesti, että fyysisesti.

Vuosi sitten en olisi uskonut voivani tuntea näin. Itseäni hyväksi. Nyt kuljen pää pystyssä. Seksikkäissä alusvaatteissa, treenivaatteissa, juhlamekoissa, farkuissa, bikineissä, sekä täysin alasti! Minä tunnen itseni hyväksi. Naiseksi, josta mieheni saa olla ylpeä ja josta kannattaakin pitää kynsin hampain kiinni. Naiseksi, joka vihdoin kelpaa itselleensäkin. Muutama lisäkilo ovat yhä tervetulleita, mutta en halua ottaa stressiä painostani. Olen hoikka, olen aina ollut, ja olen hyvä näin!