Klik klik, puikkojen kilinää.

Kun ilmassa alkoi tuntua syksy, iski minuun taas himo tarttua kutimiin. Tämä on iskenyt ennenkin. Olen syksyn ja talven aikana saanut ehkä huivin tai kaksi valmiiksi, joskus tosin vain puolikkaan ja siihen on innostus sitten jäänyt. MUTTA, tällä kertaa tilanne onkin erilainen. 

Kaivoin ensin vanhan työni esiin. Työn, jonka aloitin jo pari kolme vuotta sitten. Kudoin silloin esikoiselle huivin pakolla valmiiksi, mutta omani jäi kesken. Tällä kertaa innostuin niin, että sain omani valmiiksi. Tällainen siitä tuli:

Langan jämästä sain vielä pienet huivit tehtyä tytöillemmekin! Ne menivät harjoituksesta kun mietin oikeita päättelytapoja. 

Suuntasin ostamaan uusia lankoja, edellisten loputtua ja löysin aivan ihania! Yksi niistä oli kuin äidilleni tehty, ja kudoinkin hänelle parissa päivässä kaulaliinan synttärilahjaksi. Voin siitä laittaa jo kuvan, koska hän ei malttanut odottaa ensi kuun alkuun, vaan annoimme lahjan jo. 🙂

Kun kahdessa päivässä kutoo kaulaliinan, voi tottumaton muuten saada kylkensä niin kipeäksi, että täytyy suunnata ostamaan Voltarenia apteekista! :D

Samaa lankaa ostin myös vaaleanpunaisena ja sinisenä. Vaaleanpunaisesta tein itselleni tuubihuivin.

 

Tällä hetkellä teen tytöillemme pipoja, teen niistä sitten oman postauksen! :) Lisäksi minulla on lista jo itselle ja lahjaksi tulevista kudottavista, niitäkin varmasti sitten täällä blogissa nähdään.

Haluaisin vielä tulevana talvena opetella kutomaan sukkia! Ostin jo ihanan värisiä sukkalankojakin! 

Parasta kutomisessa on, kun työn etenemisen näkee heti, se on nopeaa ja lopputuloksesta pääsee itse nauttimaan, tai saa tuntea lahjaksi antamisen lämmön ja toinen saa nauttia lämmöstä sinun tekeleessäsi! 

Miehellä on jo kaulaliinoja…mutta sain silti luvan kutoa hänellekkin. Ja ainahan voin tehdä siihen sopivan piponkin! Kyllähän rakkaudella kudottu ja annettu lahja lämmittää ihan eri tavalla, kuin kaupasta ostettu! ♡

Niin ja kun minä kudon, pääsee mieskin mukaan…

♡