Ahdistusoireita ja paniikkikohtauksia on erilaisia. Itse kärsin seuraavanlaisista:

• Pahoinvointi
• Vatsakipu
• Koko kropassa tuntuva levottomuus
• Kropan tärinä kuin hirveässä horkassa
• Pala kurkussa
• Kuin ei saisi kunnolla henkeä, eikä nieltyä, ihan kuin rintaa ja kurkkua painaisi jokin
• Halu olla yksin, omassa rauhassa, kosketus voi pahentaa oloa

Mitkä pahentaa omaa oloa:
– väsymys
– stressi
– hektinen päivä

Mitkä helpottaa oloa:
– yksin olo, oma rauha
– pieni puuhastelu
– kun nykyään osaan yhdistää oireet asioihin ja tunnistaa paniikkikohtauksen oireet, jolloin niitä pystyy nykyään jo hiukan hallitsemaan
– Frendit-sarja (rakastettavat hahmot ja tutut tapahtumat) saavat jatukset pois ahdistuksesta/omasta olosta
– kun myöntää olonsa ja pelkonsa toisille, pystyy rentoutumaan kun ei tarvitse esittää ”normaalia” (hyväksi havaittu mm. kampaajalla ja tatuoijan tuolissa)
– hyvät yöunet ja kalenterin tyhjentäminen

Lisäksi kärsin IBS:stä ja stressivatsasta, minkä takia oireeni pääasiassa ovat vatsaan liittyviä. Ne väsyttävät ja haittaavat perusarkea. Kuvittele, millainen oma päiväsi olisi jos tekisit kaiken joko kera pahoinvoinnin tai sekaisin olevan vatsan kanssa. Ei tekisi paljoa mieli poistua kotoa ja olisit tavallista väsyneempi päivän jälkeen. Se on minun arkeani. Vittumaista, mutta minun elämääni. Ja jotkut päivät ovat yhtä helvettiä omien fyysisten oireiden ja ahdistuksen kanssa. Mutta on hyviäkin päiviä.

Paranenko koskaan täysin? Ei voi tietää. Todennäköisesti oireet helpottavat ja vanhempana kärsin tästä vähemmän. Olen lukenut, että 50-vuotiailla naisilla olo on helpottanut paljon. Tähän lienee monta syytä. Hormonit on yksi iso asia varmasti. Elämä on tasaantunut, ei ole pieniä lapsia ja stressitaso on laskenut. Ja koska ei ole enää 20v jonka pitäisi olla täydellinen niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaan on jo AIKUINEN nainen joka on tajunnut haistattaa pitkät median ja ihmisten luomille paineille, ja on hyvillä mielin oma itsensä!

Oma oloni tulee varmaan helpottamaan paljon kun lapset on kouluikäsiä. Kun oma vastuuni muuttuu. Ennen lapsia kärsin kyllä jo ahdistuneisuushäiriöstä, mutta oireet olivat niin vähäiset, ettei minulla ollut vielä diagnoosia. Vasta kun palasin äitiyslomalta töihin ja samalla muutimme uudelle paikkakunnalle, vointini ja jaksamiseni räjähti käsiin. Toiset jaksaa enemmän, kuin toiset. Olen silti oppinut, että minä en ole huonopaskasurkea äitivaimoihminen, vaan minä olen hyvä näin. Olen herkkä, ja silti vahva. 

LISÄYS! Ahdistukseni syys siis ei ole lapset ja äitiys! Ei, vaan yhteiskunta joka tuntuu vaativan, että pitää pystyä olemaan täyspainoinen äiti ja työssäkävijä. Sekä olla harrastuksia ja osallistua vielä mieluiten hyväntekeväisyyteen. Minä en pysty kaikkeen! Minulle tärkeintä on olla minä juuri tällaisena, ja olla äiti. Äiti kahdelle maailman ihanimmalle tytölle. Olen myös aikaisemmin esim. lopputyön aikoihin kärsinyt enemmän ahdistusoireista. Eli stressi on pahasta.

Kuva täältä.