Ystäväpiiristäni löytyy sekä lapsellisia, että lapsettomia.
On ”hupsis”lapsia, ja on kauan toivottuja lapsia.
On aikuisia jotka eivät välttämättä edes halua lapsia, ja on aikuisia jotka katsovat mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kukaan ei ole toistaan parempi. En pidä itseäni parempana ihmisenä, koska olen äiti. Enkä pidä maailmaa kiertänyttä ystävääni minua parempana. Olemme vain halunneet eri asioita. Minä toivoin jonain päivänä olevani äiti ja sainkin kaksi todella toivottua, ihanaa lasta. Toista taasen veri veti Indonesiaan, Australiaan, reilaamaan Eurooppaan ja hän koki kaikki ne!
Mikään ei kuitenkaan sulje pois toistaan. Jos haluan, voin matkustella. Ja jos ystäväni haluaa, hän voi perustaa perheen.
Mitään ei kuitenkaan tarvitse. Hän voi olla täysin tyytyväinen elämäänsä puolisonsa kanssa reissaten. Ja minä perheeni kera ihan kotosalla!

On hassua, että yhä nykyaikana kysellään pariskunnilta ”koska niitä lapsia meinaatte hankkia”. Vaikka sillä tarkoitetaankin vain hyvää. Ovathan vauvat ihania! Mutta lasten saaminen on toisten yksityisasia. Toiset yrittävät, mutta eivät lasta saa. Toiset ovat todenneet, ettei lapsi ehkä sopisi heidän elämäntyyliinsä. Ja sen pitäisi olla ihan ok! Minä halusin lapsia ja se oli kaikille ok! Miksei toinen vaihtoehto ole?

Ymmärrän toki isovanhemmiksi haluavien kyselyt. Mutta lopulta asia kuitenkin on niin, että eiväthän he lasta kasvata, joten eivät he voi olla syy lasten hankkimiselle. 

Eikä se kysely muuten lopu siihen, että synnyttää lapsen! Sitten kysellään toisen ja kolmannen hankkimisesta! Minulle sanottiin, vielä kun olin synnärillä, että kai me vielä poikakin pyöräytetään. NO EI PYÖRÄYTETÄ. Olimme toivoneet kahta lasta, todenneet sen meille hyväksi lapsimääräksi ja kun olin meidän pienen nelikiloisen kuopuksen pusertanut maailmaan, sanoin miehelle, että synnytykset niin oli mun osaltani tässä! Vaikka olenkin raskauksista ja synnytyksistä aika helpolla selvinnyt, niin ei minun tarvitse niitä enempää kokea! Ja jos kolmatta lasta haluttaisiin, ei syy olisi se että kaivattaisiin poikaa. Ja varmaan muuten saataisiinkin kolmas tyttö! 

Ja yksi mikä minua myös ärsyttää, on se, että nuoren äidin ajatellaan menettävän jotakin. Kun ”ei elänyt elämäänsä sillon nuorena”. Mitä sillä tarkoitetaan? En välitä baarissa riekkumisesta, en irtosuhteista. Mitä ilman olen jäänyt avioiduttuani ja saatuani lapset parikymppisenä? Kun lapsemme ovat isoja, olen vasta 40. Meillä on mieheni kanssa sitten reilusti yhteistä aikaa ja voimme tehdä mitä sitten silloin haluammekin. Mutta mitä lapsellinen tai lapseton menettää silloin, kun elää elämäänsä niin kuin haluaa?

Jokainen päättäköön itse itselleen sopivan lapsiluvun! On se sitten nolla, viisi tai jotain siltä väliltä!