Miksi sitä on itselleen niin ankara. Luo mielessään kuvia siitä millainen pitäisi olla. Naisena, äitinä, vaimona ja ihmisenä ylipäätään.

En arvostele muita samalla tavalla.

Elämä ahdistuneisuushäiriön ja herkän vatsan kanssa on välillä todella hankalaa. Ja sitten ruoskin itseäni.

Miksi olen tälläinen.

Olenko huono äiti kun en pysty tekemään jotain. Huono, koska en pysty viemään esikoista elokuviin tällä hetkellä.

Olenko huono vaimo kun takiani jokin asia peruuntui. Tai kun vointini takia piti lähteä aikaisemmin.

Olenko huono tytär kun en ole ”normaali”. 

Päässäni pyörii: pitäisi hoitaa se asia, pitäisi pystyä tuohon. Pitäisi pitäisi pitäisi.

Mielestäni MS-tautia sairastava äiti ei ole huono, vaikka kivuissaan viettää illan sohvalla ja pyytää lapsia lämmittämään jääkapista valmisruokaa.

Mielestäni väsymysoireyhtymään sairastunut ei ole huono ihminen, vaikka ei päivän aikana saisi mitään aikaiseksi.

Miksi, oi miksi itse en kelpuuta omia diagnoosejani. Koska minä voin parantua. Koska vaivani on henkinen. Onko siinä syyt? Ajattelen, että pakko hoitaa hommat väkisin ja esittää normaalia ja pärjäävää. Ehkä siten tämän voi kukistaa. Ja ainakaan muut eivät tajua miten vajaavainen olen. Mutta eihän se niin voi mennä!
Jos on huonoja kausia, niin miksen voisi erotella ne OIKEASTI pakolliset asiat. Ne asiat jotka minun on oikeasti hoidettava. Ja jakaa muut hommat toisille. Sanoa ihmisille ”ei” koska en jaksa.
Tiedän, että yksin kotiin en saa linnoittautua. Koska lopulta sieltä pois lähtö olisi todella vaikeaa. Mutta kerran viikossa kaupassa käynti, lasten asioiden hoito miehen ollessa töissä ja yksi kaveri tai läheinen viikkoon olisi ehkä ihan riittävä. Onko pakko JOKAISELLE päivälle ottaa itselle paineita asioista jotka ”pitää” hoitaa. Ei. Ei edes silloin kun voin hyvin.

Ja tässä on se minun vikani. MINÄ KYLLÄ HOIDAN KAIKEN. Ja palan loppuun. Tässä on asia joka minun on opeteltava. Minun ei tarvitse hoitaa kaikkea. On oltava armollisempi itselle. Olla hamstraamasta ohjelmaa. Olla auttamasta kakkia. Vastaamatta kaikkien tarpeisiin. Lakata yrittämästä olla superihminen. Lakata syyttämästä itseäni. Minulla on MIELENTERVEYSHÄIRIÖ, kamala sana joka pilaa elämääni välillä. Mutta vika ei ole minussa! En syytä fyysisesti sairasta omasta voinnistaan. Miksi syytän henkisestä vaivasta itseäni. Kuten terapeuttikin sanoo: En minä ole tätä itselleni valinnut. En minä halua kärsiä tästä.

Haluaisin istua elokuvateatteriin tuntematta, että en saa nieltyä, että on pakko poistua. En halua kaupassa saada pahoinvointikohtausta vain paniikista tai jostakin hajusta. En halua stressata kotoa poistumista etukäteen. En halua, että autossa istuminen on tuskaa ja onnistuu vaivoin vain jos itse olen ratissa.

Tällä hetkellä tilanne kuitenkin on sellainen. En haluaisi poistua kotoa, mutta tiedän että on pakko. Silti en saisi ruoskia itseäni.
Koitan muistaa tilanteen ennenkin olleen samanlainen. Ja kuitenkin! Ne ovat menneet ohi. Olen kyennyt käymään töissä! Olen ollut isoissa kauppakeskuksissa. Istunut autossa tuntikausia toisen kyydissä. Käynyt konserteissa miehen kanssa ja sirkuksessa esikoisen kanssa.

Saatan miettiä, että pitäisi käydä apteekissa ja  samalla reissulla voisi viedä lapset kirjastoon. Pitäisi käydä hakemassa kaksi postipakettia ja ehkä samalla hakea vähän tavaroita kaupasta. Ja sitten en millään jaksakkaan ja koen ahdistusta. Mies lähtee valittamatta lasten kanssa kauppaan ja nappaa samalla pakettini. Tekeekö se minusta sinun mielestäsi huonon? Vai olenko se vain minä itse joka koen pettäneeni itseni ja muut kun en pystynyt. Koska kyllä äidin nyt pitäisi pystyä hoitamaan asiat tai ainakin lähteä mukaan. Vai onko sittenkään aina pakko?

Nyt tilanne on heikko. Mutta se on väliaikaista. En saa luovuttaa. Enkä saa syyttää itseäni. Olen kuitenkin tänä kesänä selvinnyt lasten kanssa Muumimaasta, uimareissuista ja he saavat rakkautta. Valtavasti rakkautta.

Minä olen hyvä äiti. Minä olen hyvä juuri näin. Kukaan ei ole koskaan väittänytkään mitään muuta. Se on vain pääni sisällä.

Kuten sanotaan: 

I’M A MUM, WHAT’S YOUR SUPER POWER?

Viis siitä millainen äiti olet, mitä kasvatusmetodeja käytät ja vaikka et aina jaksaisikaan kaikkea. Olet niin super kun ihminen voi olla. 

Kuva.