Kevät oli yhtä hullunmyllyä! 

Täydet työpäivät ja kaksi pientä lasta on kyllä ihan oma shownsa! Etenkin kun lasten hoitopaikka sijaitsi 10 kilsan päässä, täysin väärässä suunnassa! Toisin sanoen ajoin päivässä yhteensä 40 kilsaa ylimääräistä, 5 päivänä viikossa. Työpaikkani sijaitsi noin 12 minuutin päästä kotoamme, mutta tosiaan täysin eri suunnassa kuin lastemme hoitopaikka. Sain varata työmatkaan ylimääräiset 30 minuuttia hoitoon ajon takia. Niin aamulla, kuin iltapäivällä. Onneksi lapset viihtyivät hoidossa ja päiväkoti oli aivan ihana! 

Työn lisäksi elämässä on tietysti muutakin. 
Alkuvuosi mentiin niin, että maanantai- ilta oli vapaa, tiistaina oli oma pilatekseni, vuoroviikoin keskiviikkoisin oli muskari (joka vielä onneksi riittää kuopuksellemme ainoaksi harrastukseksi) tai vaihtoehtoisesti minun lihaskuntotreenini, torstaisin oli esikoisen tanssipäivä (18 kilsan päässä) ja vihdoin perjantaina oli taas vapaa ilta. Kaiken tämän päälle tietysti kodinhoito, kauppakäynnit (jotka hoidettiin siellä 10 kilsan päässä lasten hoitopäivän jälkeen) jne.
Jossain kohtaa väsähdin ja sen huomasi siinä, että salille lähdön sijasta (joka sijaitsee siellä 10 kilsan päässä myös) jäin mielummin kotiin. Hyvä kun esikoisemme tanssitunneille kuskaamisen jaksoin hoitaa (mies ehti onneksi aina hakemaan neidin). Torstai iltana olin onnellinen kun vihdoin sain kaatua sänkyyn. 

Lopulta totesin, etten enää syksyllä suostu tekemään täyttä tuntimäärää töissä. Ei siitä vaan tule mitään. Ei meidän perheessä. Riittää kun mies tekee 12h työpäivää, minun on jaksettava hoitaa kotiasiat. Vaikka mieheni kotona ollessaan hoitaa lapsia siinä missä minäkin ja auttaa kodinhoidossakin.

Onneksi T aloittaa elokuussa eskarin kilsan päässä kotoamme ja A menee sen vieressä sijaitsevaan päiväkotiin (joka yleensä ottaa hoitoon 3-5 -vuotiaita, mutta yksi reipas ja selvästi puhuva 2,5-vuotias onneksi sopi vielä joukkoon). Matkat eivät siis vie enää syksyllä aikaa! 

Kesän ainakin vietän tyttöjemme kanssa kotona. Kerään energiaa ja nautin lasten kanssa olosta. Isompamme on ihan kohta jo koululainen ja pienempämmekin kasvaa niin hurjaa vauhtia, että on ihanaa viettää kesä heidän kanssaan. 
Tuollainen puhelias, omatoiminen, sekä itsepäinen 2-vuotias on mitä huvittavinta seurattavaa! Ja pian 6 vuotta täyttävä osaa jo vaikka mitä! Hän mennä viipottaa jo naapurista löytyvien kavereiden kanssa pyörällään tuhatta ja sataa! (Hän ilmoitti keväällä isille, että apupyörät voisi nyt poistaa ja neiti oppi heti pyöräilemään ilman niitä!)

Itse treenaan ainakin toistaiseksi kotona. Löytyy levypainoa, punnerruskahvaa jne. Ja kyllä sitä hyvin löytyy jostain aina väli tehdä treeni kotona. Vielä kun mies saa taas maastopyöräilyn käyntiin, niin meillä on kaksi energisempää vanhempaa kotona. (Kesällä valosaa on sen verran enemmän, että työpäivän jälkeenkin viitsii metsään lähteä! Vähemmän vaaratilanteita, kuin kypärälampun varassa mennessä, ja minun hermoni kiittävät siitä!) 
 

Siskoni lähetti tämän kuvan minulle ja nauroin katketakseni! Joskus samaistun tähän! 😀