Pitää sitä temperamenttia olla!
Toisen lapsen kohdalla moni asia on jo hanskassa. Muistan kuinka esikoisen kanssa kotiin päästyä ja miehen palattua töihin lomansa jälkeen, meinasi iskeä paniikki. Miten sitä muka tekee kaikki normaalit arkiaskareet, kun pitäisi samalla pitää yksi pieni, täydellinen olento hengissä. Kyllähän sen arjen pian sai rullaamaan ja tottui kaiken ohessa hoitamaan pienen tarpeet ja kaiken vähemmän tärkeän saattoi jättää huoletta myöhemmäksi vain nukkuakseen päiväunet sohvalla vauva rinnan päällä.
Kuopuksen kanssa tilanne oli ihan toinen. Sitä oli jo tottunut olemaan äiti ja uusi pieni, täydellinen olento sujahti mukaan arkeen ongelmitta. Ruoan teki kuten aina ennenkin! Pyykin pesut ja muut hoitui tuosta vaan. Hommat oli oppinut ensimmäisen kanssa. Tarvittaessa kiepsautti vauvan kantoliinaan ja kädet oli vapaat! Ja yhä oli aikaa ottaa päikkärit vauva vatsan päällä! Vauva-arki oli tuttua, sen hallitsi ja sitä ei pelännyt ensimmäisiä viikkoja, että saahan lapsen pidettyä hengissä. Vaikkakin yhä öisin tarkisti, että vauva hengittää. Siitä ei pääse eroon varmaankaan edes viidennen lapsen kohdalla!
On kuitenkin asioita joihin ei välttämättä ole osannut varautua tai joihin ei ole tottunut vaikka lapsia olisi useampi. Lapset ovat erilaisia.
Molempien vauva-ajat ovat meillä olleet helppoja. Päivisin lapset ovat olleet torkkujia, mutta sen ovat korvanneet hyvät yöunet 1-3 syötöllä heti synnäriltä kotiuduttua. Ei koliikkia, ei allergioita. Esikoinen on luonteeltaan ollut aina suht helppo. Perus uhmat on koettu ja omapäisyyttä häneltäkin löytyy sopiva ripaus, mutta se on kuitenkin rajoittunut jalan poljentaan ja omaan huoneeseen marssimiseen. Mutta meidän kuopus! Siis siinä sitä on temperamenttiä. Oikea oinas! Asia, josta meillä ei ollut kokemusta entuudestaan.
Olemme päättäneet miehen kanssa, että meillä kuunnellaan huutoa. Tuo itsepäinen neiti ei sillä tahtoaan läpi tässä talossa saa, tai olemme 10 vuoden päästä pulassa. Isosiskonsa kanssa kinatessa hän ei jää alakynteen, vaan pieni osaa kyllä pitää puolensa vallan hyvin. Onneksi myöskään isosisko ei anna pienemmälle periksi. Vaikka se sitten tarkoittaakin aikamoista huutoa välillä. Kuitenkin nuo kaksi, ikäerostaan huolimatta, leikkivät pääasiassa kivasti keskenään ja tykkäävät yhdessä keksiä leikkejä niin sisällä kuin ulkonakin! Joskus kinataan taasen joka asiasta.
Sen verran itsepäisyyttä löytyy esikoiseltakin, että joskus kaksi kiukkupussia eivät saa asioita itse sovittua ja jokin lelu tai tavara päätyykin minun tai miehen huomaan. Tällöin siitä ei voi tapella!
Valtavan rakkaita ovat kyllä nuo molemmat ja ihanan omanlaisia!
Onko muita joilta löytyy kotoa oikea itsepäisyyden ruumiillistuma? :D Miten teillä asiat ratkaistaan?