itsevarmuus

Moni tavoittelee sitä, toiset veirastaa. Osa näkee itsevarmuuden jopa negatiivisena asiana. Ikään kuin itsevarma ihminen olisi automaattisesti myös ylimielinen ja itserakas. Mielestäni itsevarmuus on vain ja ainoastaan positiivinen asia.

Itsevarmuus on ollut minulle vuosia vieras käsite. En ollut omasta mielestäni tarpeeksi hyvä, tarpeeksi kaunis tai älykäs. En uskaltanut ilmaista avoimesti mielipiteitäni, sillä pelkäsin, että joku tuomitsee. Pelkäsin olla erilainen. 

Sitten kävikin niin, että sairastuin syöpään ja itsevarmuus muuttui entistäkin vieraammaksi. Kuvittelin, että olen jotenkin viallinen. Hävetti siilitukka, hävetti kortisonista turvonneet posket, hävetti itse sairaus.

En tiedä missä vaiheessa kaikki muuttui, mutta yhtäkkiä tajusinkin, että tämän pitää loppua. Tajusin, että voin kääntää heikkoudet vahvuuksiksi. Olenhan minä käynyt helvetin läpi, miksen oppisi siitä ja olisi ylpeä kokemuksistani? Miksen olisi ylpeä itsestäni? Miksen nauttisi siitä, millainen olen? Olenhan minä ainutlaatuinen ja juuri siksi ihana.

Itsevarman ihmisen ei tarvitse olla itserakas. Itsevarma ihminen tiedostaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Hän luottaa omiin kykyihinsä ja on sinut itsensä kanssa. Hänen ei tarvitse pönkittää omaa itsetuntoaan toisten kustannuksella. Päinvastoin, itsevarma ihminen tukee ja kannustaa muita, sillä hän ymmärtää, ettei muiden menestys ole millään tavalla häneltä pois. 

Ihailen itsevarmoja ihmisiä ja pyrin itsekin olemaan yksi heistä. Rankkojen kokemusten jälkeen on välillä vaikeaa uskoa siihen, että on tarpeeksi hyvä. Toisaalta, juuri nämä kokemukset ovat opettaneet, että on ihan okei olla epätäydellinen. On ihan okei tehdä virheitä ja epäonnistua.

Paras keino päästä epävarmuudesta eroon on tehdä juuri niitä asioita, joissa ei koe olevan hyvä. Täytyy uskaltaa mennä pois mukavuusalueeltaan ja kohdata ne pahimmat pelot. Minua pelotti kertoa avoimesti sairaudestani. Pelotti jakaa ensimmäisen kuvan ilman peruukkia. Pelotti näyttää kuinka heikko ja sairas olin. Mutta niin tein, enkä kadu päätöstäni yhtään. 

Vieläkin välillä pelottaa näyttää mun kaikki hulluimmatkin puolet ja paljastaa maailmalle millainen Ani oikeasti on. Pelotti esimerkiksi kuvata videoita, sillä en tykännyt äänestäni, naurustani, silmäpusseistani. Olin liian itsekriittinen ja epävarma. Mutta mitä pahaa voi muka tapahtua jos kaikki näkevät sen aidon Anin? Ilman filttereitä, poseerauksia ja oikeaa kuvakulmaa? Ei mitään. Oon sellainen kun oon, mitä väliä jos joku ei musta tykkää? Ei se mun maailmaa kaada. Tiedän, että olen hyvä juuri tällaisena. Ja niin oot myös säkin.