Biokemiallinen, mutta raskaus kuitenkin

Raskausviikkoja oli kertynyt jo 4. Minulla oli jatkuva jano ja pissahätä, väsytti ja teki mieli suolaista. Söinkin parin viikon aikana ainakin yhden pienen ämpärillisen Myrttisen suolakurkkuja. Nopeana innostujana latasin heti kaksi raskausäppiä, jossa näki minkä kokoinen alkio milläkin viikolla oli. Silloin hän oli seesaminsiemenen kokoinen. Aloin tottua ajatukseen, että minussa kasvoi elämä. Kerroimme vanhemmille ja siskoille tuloksesta. Vaikka kaikki tiedostivat riskin, kaikki taisivat myös innostua. Tottakai. Vihdoinkin testi oli positiivinen.

Reilun 5 raskausviikon jälkeen kaikki loppui. Ihan yhtäkkiä. En osannut odottaa enkä halunnut uskoa. Kivut olivat niin kamalat, että oltiin melkein lähdössä päivystykseen. Yksikään kipulääke, asento, lämpötyyny ei auttanut.. mikään ei auttanut. Heräsin yön aikana pari kertaa kipuun, joka tuntui supistuksilta. Se iski yhtäkkiä todella voimakkaana, kesti noin minuutin verran ja sitten loppui kuin seinään. Tätä jatkui reilun vuorokauden. Itkin epätoivosta, kivusta, pettymyksestä. Tuntui kamalalta.

Niiden päivien aikana tajusin jälleen kerran, kuinka onnekas ja rakastettu olen. Sain Rikulta niin paljon tukea, ymmärrystä, rakkautta ja huolenpitoa, etten olisi voinut parempaa toivoakaan. Ilman häntä en olisi pärjännyt. <3

Varhaisultra peruttiin, HCG-arvo kun oli liian matala. Verikokeen tulos vahvisti sen, että kyse oli biokemiallisesta raskaudesta. Kaiken tämän jälkeen palasimme taas lähtöruutuun.

Vaikka tästä on vasta muutama päivä, voin jo paljon paremmin. Kaikesta pettymyksestä ja surusta huolimatta, olen iloinen että olin raskaana. Nyt tiedän, että elimistöni osaa raskautua ja se on mulle jo todella iso saavutus. Uskon vahvasti ja tiedän, että meille syntyy vauva silloin kun on oikea aika. Tunnen sen sydämessäni.