kutsumaton vieras

joulu2.jpg

Joulu on ollut minulle aina se vuoden tärkein juhla. Täynnä iloa, lämpöä, naurua ja ihanaa tunnelmaa. Kolme vuotta sitten se ei tuntunut yhtä ihanalta. Kolme vuotta sitten joulu oli kaikkea muuta kun iloa täynnä.

Olin juuri päässyt sairaalasta rankan kantasolusiirron jälkeen. Peilistä minua katsoi kalpea ja hyvin väsynyt kalju tyttö. Vaikka olin kiitollinen että olin kotona, enkä osaston sairaalasängyssä, joulutunnelmasta ei ollut tietoakaan. Stressin, uupumuksen ja tulevaisuuden pelon aisti kaukaa. Se näkyi niin peilikuvassani, kun äitini väsyneissä kasvoissa.

Syy tähän oli syöpä. Kutsumaton vieras, jota kukaan ei odottanut saapuvan. Se saapui ilmoittamatta, änki röyhkeästi meidän elämään ja vei kaiken ilon mennen tullen. Toi mukanaan paljon huolta, ahdistusta ja pelkoa, eikä kukaan voinut häätää sitä pois. Aika oli ainoa ratkaisu.

Muistan, kun katsoin joulupöytää ja kaikkia niitä äidin tekemiä herkkuja ajatellen kauhuissani että kohta minun on syötävä. Ruokahalua ei ollut, mutta ei auttanut kun syödä, vaikka hampaat irvessä. Vanhemmat olivat jo valmiiksi huolissaan minusta, enkä halunnut aiheuttaa lisää huolta ruokahaluttomuudellani. Kaunis joulukuusi, pipareiden tuoksu, lahjapaperin rapina ja joululaulut – mikään ei tuntunut tuottavan nautintoa. Mielessä pyöri vain takana oleva hoitojakso ja tulevat kontrollit.

Vaikka joulu kului ihan mukavissa merkeissä perheeni seurassa, siitä puuttui jotain. Siitä puuttui rauha ja huolettomuus. Vaisujen hymyjen takana oli suuri huoli, joka paistoi läheisteni silmistä.

Joulu sairaana on surullista, mutta niin valitettavan yleistä. Olen ollut sen verran onnekas, että kaikesta huolimatta olen saanut viettää jokaisen joulun kotona, rakkaiden ympäröimänä. Moni muu ei valitettavasti voi…

Tiedän, että sairaalle henkilölle paras lahja on terveys, mutta se ei valitettavasti tapahdu sormia napauttamalla. Joululahjatkin saattavat jäädä ostamatta, sillä isoja määriä rahaa menee hoitoihin, lääkkeisiin ja lääkärikäynteihin. Toivon enemmän kuin mitään muuta, että voisin auttaa syövän kohdanneita perheitä ja helpottaa edes hetkellisesti heidän oloaan. Jos saisin hymyn huulille henkilölle, joka kamppailee tällä hetkellä syöpää vastaan, se olisi paras lahja myös itselleni. Sinäkin voit auttaa perheitä, jotka eivät tänä vuonna voi nauttia joulurauhasta täysin rinnoin. Sinäkin voit vaikuttaa ja tuoda hetkellisen huojennuksen potilaille ja heidän läheisilleen.

Lahjoita Syöpäsäätiön joulukeräykseen ja ole mukana taistelussa syöpää vastaan.

 

LUE MYÖS:

rakas syöpä

mistä kaikki alkoi

syövän hyvät puolet

no se hiton lymfooma: osa 1, 2 ja 3

joulu kutsumattoman vieraan kanssa

Suhteet Oma elämä Terveys Syvällistä

…olisiko tällä kaikella väliä?

essentials.jpg

Käytiin äsken Fian kanssa pitkällä kävelyllä. Ulkona oli ihanan hiljaista, ei kuulunut muuta kun mun omat askeleet ja Fian tassujen sipsuttelu. Kaukaa kantautui autojen äänet. Siinä hetkessä tajusin että nyt on muuten hyvä olla.

Mietin myös sitä, kuinka vaikeaa on välillä pysähtyä ja olla onnellinen siitä, mitä on. Aina haluaa lisää. Kai se on ihan inhimillistä – kun saavuttaa jotain hienoa, siihen tottuu ja janoaa jotain vielä hienompaa. Mutta jos mikään ei riitä ja on aina vaan tyytymätön omaan tilanteeseen, saavuttaako koskaan onnellisuuden? En usko.

Yksi ilta istuskelin siskoni keittiössä hörppien kahvia. Mun sisko ja hänen miehensä ovat mun kanssa aikalailla samalla aaltopituudella, heidän kanssaan voidaan keskustella päivät pitkät kaikista maailman aiheista. Kun olimme jutelleet julkisuudesta ja materialismista, siskoni mies esitti pysäyttävän kysymyksen:

”Jos sulla olisi kaikki ne materialistiset asiat, joista oot haaveillut, mutta maailmassa ei olisi ketään, joka saisi tietää sinun omistavan ne… Et voisi laittaa niistä kuvia instagramiin tai kertoa niistä kavereillesi. Olisiko niillä asioilla silloin niin paljon väliä?”

Mietin pitkään ja totesin – ei, ei varmaan olisi.

Pukeutuisin todennäköisesti vaatteisiin, jotka vaan tuntuisivat mukavilta ja lämpimiltä. Jos mulla olisi auto, se olisi todennäköisesti tosi pieni (koska sillä mä osaisin edes jotenkuten taskuparkkeerata… :D) Sen ulkonäöllä ei olisi yhtikäs mitään väliä. En varmaan omistaisi meikkivoidetta tai ripsaria, eikä mulla todellakaan olisi korkeita korkoja, nehän tuntuvat todella epämukavilta. Tekisin asioita vaan ja ainoastaan sen takia, että ne saisivat minut hyvälle tuulelle. Laittautuisin ehkä kerran kuussa, koska välillä on vaan ihanaa tuntea itsensä hienoksi leidiksi.

Mutta elämähän on nykyään tällaista – meitä on paljon ja jokainen haluaa jollain tavalla erottua joukosta. Haluamme olla erilaisia, mutta kuitenkin mahtua tiettyyn muottiin ja aina välillä olla huomion keskipisteinä. Haluamme, että meistä pidetään. Ja se on ihan okei. Kunhan joskus muistaisi tehdä asioita ihan vaan itsensä vuoksi, eikä ainoastaan muiden. Kunhan muistaisi tehdä sitä, mistä aidosti nauttii ja mikä tuntuu, eikä vain näytä, hyvältä. 

YOUTUBE / INSTAGRAM / FACEBOOK

SNAPCHAT: anifrei

Hyvinvointi Mieli Raha Syvällistä