let your faith be bigger than your fear
Olen joskus maininnut, että pelko on mielestäni yksi niistä kamalimmista tunteista, mitä ihminen voi kokea. Viime aikoina toinen, yhtä epämiellyttävä tunne on ollut vahvasti läsnä arjessani, nimittäin epätietoisuus.
Se, kun joudun tahtomatta odottamaan jotain itselleni tärkeää täydessä epätietoisuudessa. Kun olen epävarma, peloissani ja kärsimätön. Minuutit tuntuvat tunneilta, enkä pysty ajattelemaan mitään muuta. Käyn päässäni läpi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, enkä tiedä mitä odottaa. Joskus epätoivo ja pelko valtaavat minut ja odotan sitä kaikista pahinta vaihtoehtoa. Joskus on taas niitä parempia hetkiä, kun uskon kaiken kääntyvän parhain päin. Epävarmuus tulevasta on kuitenkin koko ajan läsnä. Mitä vähemmän aikaa vastaukseen on, sitä enemmän jännittää. Sitä huonommin nukun öisin, sitä useammin näen painajaisia. Kun vihdoin saan tietää vastauksen, se tulee olemaan joko suuri helpotus tai järkyttävä uutinen, joka muuttaa tulevaisuuden ja aiheuttaa entistä enemmän epätietoisuutta.
Elämässäni on viime aikoina ollut tilanteita, jotka ovat aiheuttaneet epätietoisuuden ja pelon tunteita. Jos joku luulee, että syövästä parantumisen jälkeen voi jatkaa sitä normaalia, huoletonta elämää, voin vakuuttaa, ettei se ole niin helppoa. Pienikin muutos veriarvoissa, pienikin kipu tai kutina saa haukkomaan henkeä. Se, kun ei tiedä, mitä oman kropan sisällä tapahtuu ja onko jokin oire ihan tavallinen ja vaaraton, vai liittyykö siihen jotain paljon pahempaa ja pelottavampaa, on kamala tunne. Tunne, joka on valitettavan usein läsnä.
Onnekseni elämässäni on mahtava tukiverkosto, joka pitää minut pystyssä näinäkin hetkinä. Heidän takiaan ei olekaan niin pelottavaa tai yksinäistä. Tiedän, että he ovat rinnallani, tapahtui mitä tahansa. En jää ikinä yksin ongelmieni kanssa ja siitä olen äärettömän kiitollinen. Toivotaan kuitenkin parasta ja keskitytään tähän hetkeen, joka on muuten aika mahtava.
Tänään nähtiin Millan kanssa lounaan merkeissä ja saimme napattua jopa muutaman kuvan tossa lumipyryssä. Myöhemmin kävin moikkaamassa maailman ihaninta pikkutyyppiä – mun rakasta kummityttöäni siis. Ilta meneekin psykologian kirjan ääressä. Ihanaa alkanutta viikkoa teille! 🙂
