kenen vuoksi
Luulin että tämä oli tässä. Tunsin rinnassani suuren, jomottavan mustan aukon. Luulin, etten enää ikinä näe äidin hymyä, en tunne siskon halauksen lämpöä, en näe kauniita auringonlaskuja enkä saa ikinä omaa lasta. Luulin, että elämä päättyisi pian.
Enhän minä ollut vielä saavuttanut mitään, en ollut ehtinyt kokea mitään. Mites ne kaikki tulevaisuuden suunnitelmat? Omat häät, siskoni lapsen syntymä ja kaikki muut ihanat asiat, joista olen aina haaveillut? Aika tuntui pysähtyneen. Ajattelin, miltä vanhemmistani ja siskostani tuntuisi jos luopuisin toivosta ja… En voinut edes ajatella sitä. Sitä, miten paljon heihin sattuisi, oli sietämätöntä ajatella.
Silloin päätin, etten luovuta. Jos en taistele itseni takia, niin teen sen perheeni takia. He eivät ansaitse kärsimystä ja tuskaa. Vanhempien ei kuulu menettää omaa lastaan. En vaan voinut tehdä sitä heille. Keräsin kaikki voimat ja päätin puskea eteenpäin. En halunnut satuttaa elämäni tärkeimpiä ihmisiä, vaikka ymmärsin, ettei kaikki ollut enää minusta kiinni.
Kun lääkäri kertoi, että minulla oli reilusti alle 50%:n mahdollisuus parantua, en menettänyt silloinkaan uskoa. Tärkeintä sillä hetkellä oli siskoni käsi, joka puristi omaa kättäni lujaa. Tärkeintä oli myös hänen pelokas, mutta niin lämmin ja rakastava katseensa sekä hiljainen lause ”kyllä me tästä yhdessä selvitään”.
Ajattelin niitä kaikkia epätoivon hetkiä, jolloin äitini lohdutti ja piti sylissä kuin pientä lasta. Ajattelin siskoni silmiä ja meidän pitkiä, syvällisiä juttutuokioita. Ajattelin niitä kaikkia lääkärikäyntejä, kun poikaystäväni odotti oven ulkopuolella ja oli heti siinä, kun häntä tarvitsin. Ajattelin, etten vaan voi jättää heitä. He ansaitsevat niin paljon enemmän ja aion myös antaa sitä heille. Aion olla hyvä tytär, hyvä sisko ja hyvä tyttöystävä. Haluan näyttää kuinka paljon heistä välitän, kuten hekin ovat aina minulle näyttäneet. Haluan osoittaa kuinka kiitollinen olen ja haluan myös olla tukena, silloin kun he tarvitsevat minua.
Halusinkin vaan tulla muistuttamaan teitä siitä, minkä vuoksi me tässä ollaan. KENEN vuoksi? Jos joskus tuntuu siltä, että tekee mieli luovuttaa, ajatelkaa teitä ympäröiviä, rakkaita ihmisiä. Eivätkö juuri he ansaitse parasta? Juuri heidän vuokseen täytyy taistella.
P.S. Jottei tulisi väärinkäsityksiä, kuvailin vuoden takaisia tunteita ja tapahtumia. Tällä hetkellä kaikki on paremmin kun hyvin ja olen edelleen terve!
”The best place in the world is in the arms of someone who will not only hold you at your best, but will pick you up and hug you tight on your weakest moment.”
