”ALL THE THINGS YOU WANT FOR YOURSELF, YOU MUST BE READY TO GIVE TO OTHERS. IF YOU WANT LOVE, LOVE. IF YOU WANT FORGIVENESS, FORGIVE. IF YOU WANT KINDNESS, BE KIND. IT ALL STARTS FROM HERE.” – RACHEL BRATHEN

Kaikki ajattelee omaa parastaan, mikä ei sinänsä ole huono juttu. Toisaalta, rajansa kaikella…

Tuntuu siltä että aika moni kuvittelee olevansa maailman napa. ”Kaikki mulle heti nyt!!!” Jos ikävä asia sattuu omalle kohdalle, kohteliaisuus ja empatia katoaa kun tuhka tuuleen. Jos mulla menee huonosti, ei kiinnosta mikään muu.

Asiakaspalvelussa työskentelevät tietävät varmasti mistä puhun. Väsynyttä ja tyytymätöntä asiakasta ei vois vähempää kiinnostaa myyjän tunteet. ”Jos en saa nyt heti sitä mitä haluan, huudan sulle naama punasena ja varmistan että sullakin on vähintään yhtä huono fiilis kun mulla!” Ei ajatella toisia, kun jokin on omalla kohdalla huonosti.

Saattaapi olla että tämä liittyy siihen elintärkeään itsesuojeluvaistoon. Oma nahka on pelastettava ennen kaikkea. Mielestäni ihmisyyttä ei kuitenkaan saa kadottaa, oli tilanne mikä tahansa.

Esimerkiksi ruuhkabussissa, väsyneenä pitkän työpäivän jälkeen, päästetään raskaana oleva nainen istumaan, koska hänen on vaikeampi pysyä pystyssä heiluvassa kulkuneuvossa ison mahan kanssa. Väsyneelle vanhuksellekin tarjotaan istumapaikka eli p*rse ylös penkiltä vaan. Ei valiteta, jos päivystyksessä joudutaan odottamaan hiukan pidempään, edeltävillä potilailla kun on todennäköisestä pahempi hätä. Vaikka sattuu ja väsyttää. Ei ole maailmanloppu sekään.

Aina kun tekee mieli huutaa, valittaa epäkohdista tai mistä lie, olisi hyvä pysähtyä hetkeksi ja ajatella muita. Sinua ympäröiviä ihmisiä. Ehkä heilläkään ei ole helppoa? Miksi juuri sinun pitäisi olla etusijalla? Kaikkihan ollaan yhtä tärkeitä ja arvokkaita.

Itsekkyys hiiteen! Ei mulla muuta. 

SELFISHNESS IS THE GREATEST CURSE OF THE HUMAN RACE. – WILLIAM E. GLADSTONE