Muistan sen päivän.

Istuin sohvalla, mukava oloasu päällä ja join aamukahvia. Oli tyhjä olo. Jännitti tuleva viikko ja tulevaisuus ylipäänsä… Mitä vaan voi tapahtua, mistään ei voi olla varma. Harmitti, että on perjantai ja edessä viikonloppu. Lääkäri soittaa siis vasta ensi viikolla ja pari päivää piti vielä jotenkin selviytyä. Kotona oli kylmä, mutta kahvimuki lämmitti mukavasti sormia.

Puhelin soi. Tuntematon numero. Varmaan taas puhelinmyyjä, ärsyttävää… Vastaan puheluun. ”Hei, onko Anastasia puhelimessa?” Tunnistan heti äänen ja tunnen sykkeen kiihtyvän. Vapisevin sormin lasken kahvimukin varovasti pöydälle. Juu.. – sain vihdoinkin änkyttyä. Tunnelma tiivistyy, televisio sammutetaan, hiljaisuus valloittaa koko asunnon. Kuuluu ainoastaan mun raskas hengitys ja naisen ääni, joka kantautuu puhelimesta.

”Muistan, kuinka peloissasi olit viimeksi kun nähtiin ja halusit kuulla vastauksen mahdollisimman pian, niin päätin soittaa jo ennen viikonloppua ja kertoa hyviä uutisia. Pet-kuvista on tehty lausunto ja he ovat täysin puhtaat. Eli sinussa ei ole ainuttakaan syöpäsolua jäljellä.”

Tunnen palan kurkussani ja vedet silmissäni. Ei voi olla totta, vai voiko? Taisin kuulla ihan oikein mutta… Ei enää mitään? Muutama kuukausi sitten sisälläni oli valtavan kokoinen möykky syöpäsoluja, joka oli pelottavan lähellä sydäntä ja keuhkoja. Ja nyt ei sitten yhtään mitään? Oliko tuo vitsi? Aprillipila? Nythän on vasta tammikuu…

Tunsin itseni tyhmäksi, sillä kysyin ainakin kolmesti lääkäriltä ”oikeestikko?!”. Itkin ja nauroin, kiitin tuhat kertaa ja toivotin mukavaa viikonloppua. Ihana nainen.

En ollut ennen ikinä tuntenut itseni niin onnelliseksi. Iso taakka oli pudonnut harteiltani. Vaihdoin nopeasti vaatteet ja juoksin bussipysäkille. Pakko lähteä heti vanhemmille, pakko yllättää. 

Kävelin keskustassa, satojen ihmisten ohitse ja hymyilin kun idiootti. Joku varmasti luuli mua mielenvikaiseksi, mutta hällä väliä. Kaikki ovat niin ihania. Lapset ovat älyttömän suloisia, vanhukset niin hellyyttäviä, naiset niin kauniita ja miehet komeita. Räntäsade ei haittaa, kylmä tuuli ei haittaa, pipon alla piileskelevä siilitukka ei haittaa, mikään tässä maailmassa ei enää haittaa.

Kyyneleet valuvat poskiani pitkin ja toistan mielessäni yhden ainoan sanan.

Kiitos.