Apuaaa, en voi uskoa että uskalsin painaa ”julkaise” -nappia ja näyttäytyä kaikille mun tyylikkäällä siilillä, josta olen muuten ERITTÄIN ylpeä! Alle viikko sitten päätin lähteä aamulenkille ilman feikkiä tukkaa ja voin sanoa, että pelotti älyttömän paljon. Oli niin epävarma ja alaston olo, että oksat pois. Selvisin siitä yllättävän hyvin (en pökertynyt ensimmäistä vastaantulijaa nähdessäni) ja lenkin jälkeen oli kyllä aikamoinen voittajafiilis. No, siinä kävikin sitten niin, että kun kerran lähdin ihan omana itsenäni ihmisten ilmoille ja tajusin, kuinka vapauttavalta se tuntui, päätin luopua peruukista kokonaan. Siinä se nyt makoilee lipaston päällä, eikä ole ikävä, ei sitten yhtään. Eihän tämä siili ehkä kovin naisellinen ole, enkä tunne tällä hetkellä itseäni ehkä yhtä kauniiksi kuin normaalisti, mutta tunnen kiitollisuutta. Tunnen kiitollisuutta siitä, että hiukset kasvavat silmissä, että olen kotona (enkä sairaalassa, letkuissa kiinni) ja että olen terve. Ja kirsikkana kakun päällä – minua ympäröivät maailman ihanimmat ihmiset. Ja hei, jos joku ei tykkää musta lyhyttukkaisena, ei se ole multa pois eikä mun ongelma ollenkaan. 

Mukavaa maanantai-illan jatkoa, me lähdetään kohta leffaan! 🙂

-A