raskausajan ihonhoito & lempituotteet
Raskauden aikana naisen kehossa tapahtuu ihan hurja määrä muutoksia. Mm. hormonitoiminta muuttuu todella paljon ja tämä vaikuttaa tietysti myös ihoon. Joillakin iho kuivuu, toisilla rasvoittuu ja tulee näppyjä. Osalla raskausarvet saattavat näkyä jo toisen kolmanneksen kohdalla, kun taas toiset eivät saa arpia lainkaan.
Mun iholle ei ole (ainakaan vielä) tapahtunut mitään radikaalia. Talvisin ihoni on aina kuiva ja minusta tuntuu että tänä talvena se kaipaa entistäkin enemmän kosteutusta. Ja vaikka tiedän, että raskausarpiin vaikuttavat ennen kaikkea geenit, haluan tehdä kaikkeni ehkäistäkseni arpia. Olen myös lukenut, että muutama helppo juttu saattaa vähentää turvotusta, mikä on kovin yleistä etenkin loppuraskaudessa. Olen siis löytänyt monta toimivaa tuotetta ja rutiinia, joista halusinkin tulla tänne höpöttelemään! Jospa näistä olisi hyötyä muillekin tuleville äiteille.
Kuivaharjaus
Kuivaharjaan ihoani päivittäin ennen suihkua. Harjaus kuorii ihoa, poistaa kuona-aineita, tehostaa pintaverenkiertoa ja auttaa myös ehkäisemään raskausarpia ja vähentämään turvotusta! Olen kuullut, että säännöllinen kuivaharjaus vähentää/ehkäisee myös selluliittia juuri sen vilkkaamman pintaverenkierron ansiosta. Sitä paitsi, harjaus tuntuu minusta aivan ihanalta! Sopiva harja löytyy varmasti Ruohonjuuresta tai vastaavasta ja maksaa alle kympin! Edullista, helppoa ja ihanaa.
Gua Sha
Gua Sha -kampa hellii kasvojani melkein joka aamu. Se rentouttaa lihaksia, purkaa jännitystiloja ja parantaa pintaverenkiertoa. Gua Sha -hoito toimii aivan loistavana kasvohierontana sekä vähentää turvotusta (ja sen muuten huomaa heti). Itse käytän Yin Your Skin -kasvolastaa, mutta löytyy myös muita sopivia välineitä, joihin voit tutustua esim. täällä.
Öljyt & rasvat
Kuiva talvi-ihoni kaipaa paljon kosteutusta ja olenkin joka talvi ollut paksujen voiteiden suurkuluttaja. Tänä vuonna mukaan kuvioihin astuivat myös erilaiset öljyt, joita olen lätrännyt mun kasvavalle mahalle ja rinnoille. Olen tykännyt tosi paljon Weledan sekä Bio-Oilin tuotteista; tuoksu ja koostumus ovat kohdillaan ja ainakin toistaiseksi arvetkin ovat pysyneet poissa. Muutamien viikkojen päästä aion ottaa käyttöön myös Weledan Perineum Massage oilia, joka auttaa valmistautumaan synnytykseen parantamalla ihon joustavuutta ja suojaamalla repeytymiltä synnytyksen aikana.
Luonnonkosmetiikka
Yksi iso muutos ihonhoidossa on ollut siirtyminen melkein pelkästään luonnonmukaisiin tuotteisiin. En tietenkään halunnut heittää tuotteita pois turhaan eli en pistänyt kerralla koko kosmetiikkakaappiani uusiksi. Mutta olen pikkuhiljaa korvannut loppuneet tuotteet (shampoot, deodorantit, rasvat) luonnollisemmilla vaihtoehdoilla. Pelkkä ajatus siitä, että kaikki mahdolliset kosmetiikassa olevat kemikaalit yms. imeytyvät ihon läpi suoraan vauvaani, saa minut voimaan huonosti. Suosin tällä hetkellä Weledan sekä Natura Siberican -tuotteita.
JA, last but not least, onnekseni löysin myös maailman parhaan dödön! Olen kokeillut monta muuta luonnollista deodoranttia, mutta tämä deovoide vei voiton 100-0. Kaurilan Saunan vegaaninen Alppiruusu Deovoide on ehdottomasti viime kuukausien paras löytö.
Siinäpäs oli ne tärkeimmät vinkit, toivottavasti tykkäsit! :)
Kaikki postausideat ja kysymykset otan mielelläni vastaan täällä tai Instagramissa.