Takaisin ruotuun (melkein)
Kävin viikon tauon jälkeen eilen salilla. Vasen jalkapöytä meni varmaan tiistaina jotenkin huonosti ja se on jonkin verran juilinut tässä. Yritän päästä takaisin liikuntarytmiin, töistä huolimatta, joten eilen suuntasin salille. Ohjelmassa oli päivä #2, eli rinta, kädet ja vatsa. Jaksoin hyvin ja välillä tuntuu, että tuloksiakin saattaa jo näkyä. En tosin tiedä, onko se vain omaa mielikuvitusta, vai ihan totta. Käsivarsissa rupee näkymään jo vähän jonkinlaista muotoa. Tuntuu myös hyvältä kokeilla vaikka käsivarsia heti treenin jälkeen, kun ne on pumpissa. Ainakin tuntee, että siellä on lihas 🙂
Syöminen tuntuu olevan hyvin balanssissa, sen oppimiseen tästä työstä on ollut hyötyä. Eilen päätin ottaa projektiksi myös sen, että juon 2l vettä päivässä. Tähän käytän apuna ihan litramittaa ja pientä vesipulloa. Juon aamun aikana 0,5 litraa vettä. Työpäivän aikana pyrin tyhjentämään vähintään yhden 0,5 litran vesipullon, jolloin illaksi jää vielä litran verran juotavaa.
PT puhui mulle siitä, että pääsyy painon pysymiseen on ollut mun huono aineenvaihduntani. Oon noudattanut tätä ruokarytmiä nyt pari, kolme viikkoa, ja muutoksen aineenvaihdunnassa huomaa selkeästi. Runsas vedenjuominen ja aamupalalla saadut kuidut ovat kiihdyttäneet mun aineenvaihduntaani. Tällaiselle ihmiselle, joka pissaa kerran aamulla ja kerran illalla, vessassa ramppaaminen on suorastaan hämmentävää 😀 Isosiskoni ja äitini puolestaan ovat aina olleet sellaisia, että vessassa juostaan vähintään tunnin välein. Siskoni jupisi joskus, että minun poikkeustilani johtuu varmasti siitä, että luontoäiti on vahingossa vaihtanut multa kohdun ja virtsarakon paikkaa 😀
Eilen piti reenin jälkeen poiketa Stockmannille hakemaan Arlan rahkaa. Eihän siellä sellaista ollut, todella huonot maitotuotehyllyt meidän Stockalla 🙁
Sen sijaan pakastealtaassa oli Häagen-Dazsin jäätelöä… Mulla on juuri nyt kesken kirja, jossa päähenkilö on newyorkilainen sinkkunainen, joka hemmottelee itseään syömällä tuota jäätelöä. Pakkohan sitä oli testata! Kolmeen osaan jaettuna purkista ei kyllä paljoa tullut, mutta riittävästi. Vajaa jälkkärikipollinen.
NAM.