DocPoint-tärpit

Elvytän blogiani keräämällä tänne omat vinkkini pian alkavalle DocPoint-festivaaleille. Menen katsomaan ainakin viisi dokumenttia, vaikka mieli tekisi nähdä ihan valtavasti lisää. 10 kerran sarjalippu jaetaan kuitenkin taloudessa tällä kertaa täysin tasan, ja toisaalta tätä useamman leffan katsominen veisi liikaa aikaa töiltä. Valitsimme leffat niin, että serkkuni poimi muutaman, jonka haluaisi nähdä, joista mie sitten poimin yhteislistalle muutaman. Mieheni halusi nähdä musadokkareita, joten menemme katsomaan pari niitä. Lauantai on kovin leffapäivä, sillä silloin menee kolme valitsemaamme näytöstä.

Minun valitsema ja ennakolta eniten odottama leffa on iranilaisen Nima Sarvestanin elokuva Those Who Said NoOlen lukenut nyt jonkin verran iranilaisten kirjailijoiden teoksia ja suosikkisarjataiteilijani Marjane Satrapin teokset liittyvät myös aika paljon näihin samoihin aiheisiin, joita dokumentti käsittelee.

Leffatraileri sai kiinnostumaan dokkarista vain lisää.

Those Who Said NO Trailer from Nima Film on Vimeo.

Lauantaina näemme tämän leffan lisäksi festareiden päävieraan, tanskalainen dokumentaristi Anders Østergaard ruotsalaiseen jazzmusiikkiin liittyvän dokumentin The Magus. Siitä ilta jatkuu sopivasti musiikin parissa, sillä Savoyssa pyörii Mr. Dynamite: The Rise of James Brown.

Kaksi muuta leffaa liittyvät taideväärentämiseen ja järjestettyihin avioliittokauppoihin. Monipuolisia aiheita, mutta leffakattaus on niin upea, että haluaisin nähdä vielä vaikka mitä!

 

Kulttuuri Leffat ja sarjat Ajattelin tänään

Alastonkuvia katsomassa

Museo.JPG

Kävin muutama päivä sitten katsomassa Helmut Newton Foundation Museum für fotografie -valokuvamuseossa katsomassa kolme valokuvanäyttelyjä. Edesmennyt Helmut Newton on maailmankuulu berliiniläinen valokuvaaja, joka muistetaan erityisesti muotikuvaajana ja alastomien naisten kuvaamisesta. Mie en ole niin perehtynyt valokuvataiteeseen, että voisin väittää tunteneeni hänen kuviaan entuudestaan, mutta nautin kaikkein eniten World without Men -näyttelystä, sillä muotikuvissa näkyi parhaiten ajankuva ja — luonnollisesti! — muuttuva tyyli. Omaa silmääni viehättivät erityisesti Ranskan Vogueen kuvatut muotikuvat, niissä on välillä leikkimielisyyttä, välillä androgyyniä salaperäisyyttä. Ja vaatteet ovat kuvissa niin tyylikkäitä. Mustavalkoiset kuvat toimivat mielestäni parhaiten. 80-luvun kuvista en innostunut muotikuvina ollenkaan. Värit, mallien asennot, vaatteet ja asenne tuntuivat kaikki vääriltä.

Koska museossa ei saanut kuvata, ei minulla ole linkittää tähän mitään esimerkkejä ja koska en löytänyt museon sivuilta vapaasti ladattavia kuvia, en tekijänoikeudellista syistä voi googlen kuvahaulla linkittää mitä vain kuvia tähän. Mutta koska kuvat ovat kiinnostavia, niin niihin voi kätevästi itse tutustua Helmut Newton French Vogue -hakusanoilla.

Englannin Voguen kuvista paras kuvasarja löytyy vuodelta 1967. Lentokonetta pakenevat mallit esittelevät talvitakkeja kekseliäällä tavalla. Esimerkkikuva löytyy Voguen omilta sivuilta.

Helmut Newtonin muut kuvat eivät niin kiinnostaneet, sillä ne tuntuivat aika pian toistavan itseään. Tai ehkä se johtui asettelusta. Kuvat on sijoitettu lähelle Newtonin jäämistöä: kamerat, vaatteet, kirjoitusvälineet ja jopa hiustupsu (!) olivat sievästi esillä vitriineissä. Myönnän, että kamerat kiinnostivat, mutta muuten valokuvaaja henkilönä ei ainakaan sillä kertaa jaksanut kiinnostaa niin paljon, että olisin halunnut kauhean yksityiskohtaisesti tutkia tavaroita.

Alastonkuvia oli paljon, vielä enemmän niitä oli yläkerran näyttelytilassa, sillä siellä esiteltiin alastonkuvaamisen eri tyylejä ja tarkoituksia. The Naked Truth and More Besides -näyttely oli yllättävän monipuolinen, vaikka suhtauduin aluksi aika vastahankaisesti kuvien katsomiseen. En ole mikään siveyden sipuli, joka pahastuu alastomuudesta, mutta ei niiden yltiömääräinen katsominen ole koskaan minua myöskään kiinnostanut. Mutta näyttely piti puolensa ja huomasin katsovani vanhoja 1800-luvun lopun nakukuvia ”sillä ja monella muulla silmällä”.

Ihmisten alastonta vartaloa on kuvattu moniin eri tarkoituksiin. Ihmisvartaloa on kuvattu pornografiseen kuvastoon, mainoksiin, taidekuvauksiin, oppimateriaaliin ja luokittelutarkoitukseen. Tuntui jopa karmivalta nähdä ihmisiä poseeramassa vartalo jäykkänä, jotta heidän rotupiirteitään on voitu tälla tavalla tarkastella. Karmivaa siksi, että takana on myös pyrkimys löytää vartalonormi ja vertailu ei ole aina ollut mitenkään puhdasta tieteellistä kiinnostusta, vaan pyrkimys on samalla nostaa jotain piirteitä yli toisten ja nähdä vieras vieraampana.

Alastomien lasten kuvia ei tehnyt mieli katsoa, vaikka kohteet ovat kuolleet jo aika päiviä sitten. Alastomuudessa ei ole pahaa sinällään, mutta kuvat vaivaannuttivat silti. Kyse ei ole mistään perhekuvista, joissa lapsi kylpee tai taapertaa pylly paljaana kesähelteillä pihalla. Ehkä se sama jäykkä asento inhotti, enkä välittänyt näitä kuvia katsoa.

Vaikka nostan esiin kuvia, jotka tuntuivat ikäviltä, pääosin materiaali oli kiinnostavaa. Taidekuvat lähinnä haukotuttivat, pornokuvat kesyiltä, joskin niissä oli kiinnostavaa juuri se, että kuinka paljon pornokuvaaminen on sadassa vuodessa muuttunut. Erotiikka kestänyt pornokuvia paremmin aikaa. Luonnontieteelliset kuvat ovat varmasti auttaneet lääketieteen kehittymisessä, mutta ei epämuodostumia jaksa kauhean tarkkaa tutkia.

Eniten mieleeni näyttelystä jäi se, kuinka monipuolisesti alastonta vartaloakin voi kuvata ja on kuvattu. Helmut Newtonin muotikuvat herättivät halun tutustua tarkemmin muodin historiaan. Suomessa on nyt meneillään Polaroid-kuvien näyttely Suomen valokuvataiteen museossa. Se täytyy syksyn aikana käydä katsomassa.

 

Kulttuuri Matkat Suosittelen