Timbaali

nayttokuva_2011-08-18_kohteessa_23.29.08.png

 

Luminen, jouluinen, tunnelmallinen lauantai Porvoossa piti sisällään etanaisen lounaan – onhan Porvoo Suomen etanakupunki ja ravintola Timbaali etanaravintoloiden aatelia.

Nautiskelimme siis seuraavat:
• Pariloitua vuohenjuustoa, tomaatti-kalamataoliivi raguun kera (20 e)
• Etanoita ja Osso Buccoa (21 e)

Vuohenjuustoa on vaikea mokata. Toisinaan jään kuitenkin kaipaamaan pientä makeutta pariloidun juuston kanssa. Tomaatti saattoi olla peräisin tölkistä, mutta kiltisti söin kaiken. Lisäksi sain palan sipulipiirakkaa, joka oli tehty voitaikinaan. Annos oli hieman raskas lounassettinä, voisi toimia paremmin iltasella ja oluen kera.

Osso Bucco oli huolella valmistettua ja etanat maineensa veroisia. Sain napatuksi mamman lautaselta vain yhden etanan, joten oletan niiden nopean katoamisen kertovan jotain laadusta.

Timbaali | Välikatu 8 – Jokikatu 43, Porvoo

Koti Ruoka ja juoma

Toscanini

toscanini11.jpg

 

Toscanini on ihan viehättävä rafla Bulevardin alkupäässä. Tunnelma on rakenenttu italialaiseksi valkoisin kaakeliseinin ja viinipullorivistöin. Ennalta valittu kalamenu hieman jännitää, sillä siinä on varmasti omituisuuksia! En ole erityisen viehättynyt raaoista kaloista.

Alkupala: Äyriäissalaattia & polentaa.
Mustekala ei ollutkaan niin kovin omituista sillä se oli melko kypsää, muttei ihan sitkeää. Polenta oli polentaa. Lisänä makean tulisia paprikoita.

Välipala: Mustajuurikeittoa & kurpitsan siemeniä.
Samettisen hyvää! Tätä olisi lusikoinut vaikka pienen ämpärillisen.

Pääruoka: Paahdettua siikaa, ratteperunaa, fenkolia ja hummerikastiketta.
Siika toimi aina, tosin nyt kalan kaverit olivat hieman vaisut. Fenkoli oli koostumukseltaan hieman tylsää ja ratteperuna olikin ihan tavallinen paahdettu peruna! Ratte peruna on hieman voimainen ja erityislaatuinen rakenteeltaan, mutta nämä ominaisuudet eivät oikein tahtoneet löytyä.

Jälkiruoka: Tiramisu & kahvi.
Tiramisuja on kahdenlaisia. Sopivasti kosteita ja todella kosteita. Tämä kyseinen Misu oli todellakin kostutettu hyvin, vaan oli se silti hyvää joskin suussa mössöksi hajoava rakenne synnyttää pullamössöassosioaatin.

Summa summarum, Toscaniini oli varsin hyvä vaan ei kulinaristista tyydytystä aikaansaanut rafla. Plussaa viinivalinnoista!

Koti Ruoka ja juoma