Tove Ditlevsenin koukuttava Aikuisuus
Haikein käsin tartuin Tove Ditlevsenin Kööpenhamina-trilogian viimeiseen teokseen Aikuisuus (S&S, 2022). Kaksi aikaisempaa teosta Lapsuus ja Nuoruus ihastuttivat, enkä haluaisi vielä luopua Ditlevsenin siekailemattomasta suoruudesta ja kirjoittajuuden janosta, jotka hänen teoksistaan höyryävät.
Kirjan päähenkilön, Toven, versio aikuisuudesta värittyy ensin harmaan sävuihin, vaihtuen lopulta mustanpuhuvaksi. Alussa hänellä on vilkkaasti väljähtänyt ensimmäinen avioliitto, julkaistujen runojen riemua, toisia suhteita, avioero, uusi liitto, positiivinen raskaustesti, ja sitten, lapsi. Tove löytää paikkansa boheemista nuorten taiteilijoiden ja ikuisten opiskelijoiden iltamista. Hetkittäin on onnea.
***
***
Onnea seuraa laiton abortti ja toinen. Päivissä ja viikoissa on keuhkot tyhjentävää pimeyttä ja riittämättömyyttä, silti elämä jatkuu, runo tai novelli ottaa muotonsa, lanka ei katkea. Se katkeaa vasta sitten, kun Tove tuntee ensimmäisen petidiiniannoksen suonissaan. Siitä alkaa lukemattomien ruiskujen ja annosten, hetken kestävien euforioiden, jälkeenpäin saapuvien harmaiden verhojen ja teeskenneltyjen kipujen aikakausi. Toven kolmas aviopuoliso Carl lääkitsee vaimoaan, mutta mikään ei ole tasapainossa, ei lääkitys, elämä, Tove, eikä Carl.
Kirjoittaminen jää lääkeriippuvuuden jalkoihin, sen Tove huomaa lamaannuttavan sumuverhonsa takaa. Millään ei kuitenkaan ole väliä, ei lapsilla, perheellä, ystävillä, kirjoittamisellakaan, kunhan seuraava annos tulee ajallaan, mieluiten jo hiukan aiemmin, että annosten välinen harmaus ei pääsisi yllättämään kauheudellaan. Teos on väkevä riippuvuuden kuvaus.
Henkilökohtaisen elämän taustakankaalla näkyy synkkä kuva maailmasta: on toinen maailmansota, ulkonaliikkumiskieltoja, Saksan miehityksen uhkaa, järjestäytyviä vapaustaistelijoita. Ne jäävät kuitenkin vain huomaamattomiksi kulisseiksi, Toven oman elämän tragediat ovat tässä pikku kirjassa pääosassa.
Ditlevsenin tuttu, kohtisuora ja empimätön kerronta on tässäkin teoksessa voimakas, tosin tällä kertaa se kiemurtelee entistä polttavammin ihon alle, kun aiheet aborteista kehon sekä mielen hajottavaan riippuvuuteen puistattavat lukijaansa. Rakkaus kirjoittamiseen on yhä intensiivinen, se ei täysin unohdu riippuvuudenkaan takaa. Kirjan Tove ei kirjoita muille kuin itselleen ja siitä sen kauneus kumpuaakin. Trilogian kolmas osa eroaa kurjuutensa voimakkuudella kahdesta aiemmasta, mutta jatkaa silti vakuuttavalla, ihoon painautuvalla tunnelmallaan, ja jää mieleeni suurena teoksena.
Mainittava on, että alkuteos on julkaistu tanskaksi nimellä Gift, mikä voi tarkoittaa naimisissa oloa, avioliittoa, mutta myös myrkkyä. Kaikkia kolmea löytyy tuhoisina elementteinä Aikuisuudesta.
222 s. | Schildts & Söderström, 2022. | Alkuteos Gift, 1972. | Suomennos Katriina Huttunen | Oma ostos
