Deborah Levyn Elämisen hinta

***

Elävien elämäkertojen toinen osa, Elämisen hinta, jatkaa vahvasti lukijaansa vaikuttavalla linjalla, mutta kolahti tähän lukijaan vielä lujemmin kuin ensimmäinen osa Mitä en halua tietää (2020), joka sekin kolisi mieleni pattereissa pitkään lukemisen jälkeen.

Kaaosta pidetään ihmisen pahimpana pelkona, mutta minulle on valjennut, että saatamme janota sitä enemmän kuin mitään.

Kirjoittajan elämä teoksen aikana on kaaosta, mutta itse ajattelen sen olevan kuitenkin laajemmin ’vain’ elämää kaikkinensa. Avioliitto on päättynyt, äiti kuolee, lapset aikuistuvat ja lentävät lintujen lailla kotipesästään, joka sekin on siirretty paikoiltaan. Vaikka monet asiat päättyvät, seuraa vapaus. Vapaus näkymättömistä, ansoittavista rajoista, joista kirjoittaja ei ehkä ollut tietoinenkaan, vapaus yhteiskunnan tasolla määritellyistä rooleista.

Kirjan kertoja on nainen, jolla on nimi, sähköpyörä, ideoita elokuvakäsikirjoituksiin, laukussaan ruuvimeisseli, tunneittain laulavat linnut, kirjoittamiseen tarkoitettu vaja iäkkään kirjakauppiaan puutarhassa sekä turkkilaista kahvia. Tuon naisen elämästä kirja kertoo yksityiskohdan jos toisenkin, samalla vetäen vahvempia viivoja menneen ja nykyisen välille. Arkiset yksityiskohdat toimivat portteina menneeseen.

Uudessa elämässäni oli kyse siitä, että hapuilin avaimia käsiini pimeässä.

Elämisen hinta on tutkielma – kuitenkin lajissaan hyvin viihdyttävä ja arkipäivien makuinen – naisen rooleista ja naisille suunnatuista odotuksista sekä kirjailijan työstä. Teos jatkaa trilogian ensimmäisen osan tiellä, mutta kuitenkin ihan omalla kaistallaan, tien viertä seuraavalla, vähemmän kuljetulla kinttupolulla.

Levy tarttuu kotiin ja perheeseen, siihen millainen naisen asema on näissä huoneissa, jotka ovat yksityisiä, mutta tuntuvat silti olevan yhteisomistusta. Kasvoilta tipahtavat tarkasteluun naamiot, jotka eivät ole vain henkilökohtaisia, vaan myös yhteiskunnallisia: nainen, vaimo, äiti, kirjailija. Mitä jos naamioista luopuu? Sitäkin Levy käsittelee omakohtaisesti.

Kun naisen täytyy löytää uusi tapa elää ja hän irtautuu siitä yhteiskunnallisesta tarinasta, joka on pyyhkinyt pois hänen nimensä, häneltä odotetaan, että hän vihaa itseään rajusti, menee kärsimyksestä suunniltaan, kyynelehtii ja katuu.

Levy kirjoittaa ytimekkäin, mutta painavin virkkein. Teksti on täynnä elämän pieniä, suuria havaintoja painonsa kasvattavilla sanoilla, sellaisen tekstin luomisessa Levy on mestarillinen. Ja siitä tunnistan myös erään juurisyyn, miksi rakastan lukemista. Se tuntuu miltei pyhältä miten yksittäisillä sanoilla, mietityillä kirjaimien yhdistelmillä, voidaan sanoa jotain, mitä itse en ole kokonaisiksi, itseni sisällä uinuviksi ajatuksiksi vielä ehtinyt tunnistaa. Mutta siellä ne ovat olleet, odottaneet sitä oikeaa kirjoittajaa ja kirjaa, joka herättäisi ne.

Levy herätti minussa paljon ajatuksia, tekstiä, tutkintaa. Elämisen hinta sai minut tarkastelemaan kirjan päähenkilön lisäksi myös itseäni, aivan yllättäen ja objektiivisesti, tuoreesta kuvakulmasta. Kun luin suorasukaista ja pohdiskelevaa Levyä, tajusin hyvin konkreettisesti mistä asioista itse hiljenen, mitä se kertoo, millaisen naisen roolin olen jossain tilanteissa omaksunut.

Olen ensi vuonna menossa naimisiin, minusta tulee siis vaimo ja vaihdan vielä sukunimenikin. Olikin erittäin kiinnostavaa lukea teosta myös tästä elämäntilanteesta käsin. Koen parisuhteessa olevani vapaa ja itsenäinen, itsenäni kokonainen ihminen, jolta kumppanuus tai avioliitto ei poista mahdollisuuksia käsieni ulottuvilta. Mutta tänä aamupäivänä päässäni takoo kuitenkin Levyn ansiosta vanhastaan tuttu ajatus: en halua muuttua vain vaimoksi, (jos saan lapsia) vain äidiksi, vain kodin laittajaksi, vain normien ja ylhäältäpäin määritellyn soveliaisuuden rajoissa toimivaksi naiseksi.

Painoin mieleeni useita upeita kirjoittamiseen liittyviä katkelmia, tässä niistä pari maistiaista:

”Tuona epävarmana aikana kirjoittaminen oli yksi niistä harvoista tehtävistä, joihin ryhtyessäni kykenin kohtaamaan epävarmuudesta kumpuavan ahdistuksen ja sen, etten tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi.”

&

”Elämä vaatii kirjoittajalta kaikkein eniten sitkeyttä. Jotta pääsee maaliviivan yli, kirjoittamisen täytyy muuttua kiinnostavammaksi kuin jokapäiväinen elämä, eivätkä palavat puut, tai jokapäiväinen elämä, tylsistytä koskaan.”

Elämisen hintaa lukiessani kaksi englanninkielistä sanaa pyörivät mielessäni kirjaa kuvaavina adjektiiveina: exquisite ja delicate. Hienostunut ja hienovarainen. Sanoista huolimatta kirja ei ole hienosteleva, vaan ruohonjuuritasolla elämää lähestyvä, naisen universaaleja ja samalla yksityisimpiä kokemuksia raottava.

Erittäin hieno, silmiä avaava kirja, joka on hienosti suomeksi käännetty (kiitos Pauliina Vanhatalolle). Lue ja vapauta omia kahleitasi!

142 s. | Kustantamo S&S, 2021 | Alkuperäisteos The Cost of Living, 2018 | Suomennos Pauliina Vanhatalo |  Teos pyydetty ja saatu arvostelukappaleena kustantajalta