Lepo ja hoiva – radikaaleja tekoja?

Luin keväisinä viikkoina teosta, joka sai minut tietoisesti hellittämään. Teos sai aikansa odottaa lukuvuoroaan. Kevät on ollut hektinen ja vaikka kirja houkutteli puoleensa kuin sanaisa aarrearkku, jouduin toppuuttelemaan itseäni. Halusin antaa kirjalle jakamattoman huomioni, olla sen sisuksissa vietettävän ajanjakson ajan myös kykenevä keskittymään.

Täällä voi puljutella kokonaisen ajanjakson.

Kyseessä oli Eeva Åkerbladin Huolenpitoja. Teos temmeltää jossain runon ja proosan välillä, ehkä hieman vahvemmin runoon nojaten, sieltä ammentaen, ammetta verrattomilla ilmaisuilla täyttäen.

***

***

Kirjan kertoja matkustaa sanatorioon vuoristomaisemiin, paikkaan jossa sopii levähtää, hellittää, tulla hoivatuksi, hellityksi. Kertoja aikoo rentoutua tavoitteellisesti. Mielikuvituksen mailla sijaitseva kylpylä sisältää puhvetin, kosmologina toimivan hymyävän mäyrän, tohveliaamiaisen. Tapahtumat ottavat muotonsa mielikuvituksen sopukoissa, ne kutittelevat kuvittelu- ja leikkihermoja, herättävät halun osallistua.

Aivan lähipäivinä irrotan ja hellitän.

Sanataidetta ja virnistelyä

Teoksella on oma taajuutensa, rauhoittava, oma sanastonsa, mielen onkaloita hipsuttava. Kylpylässä hemskytellään, nivistäydytään, helsytellään. Kertoja etsii vuoria ”joiden kainaloissa vihreää”, havahtelee niitynperältä auringon siltaan, palmikoi kenkiä jalkoihin.

Huolenpitoja tuntuu virnistelevän sille, miksi hoivaaminen on muodostunut: transaktioksi, suoritteeksi. Omalla aistisella tyylillään teos ihmettelee, miten luonnotonta on hoiva maksua vastaan, huolenpito liiketoimintana. Hellityksen alla pulppuilee surua, ahdistusta, kertojan vaihteleva vointi haavoittaa.

Valmistaudun hellittämään aivan lähiaikoina.

Valmistaudun pääsemään irti aivan näinä päivinä.

Aivan näinä päivinä pääsen hoitamaan itseni kokoon.

Aivan näinä päivinä pääsen rentoutumaan lähiaikoina.

Leikkiä sanoilla, verhoiltua huolta

Kertojan rentoutumisen suunnittelu on kuin riivatun nykyihmisen uskottelun mantra. Aivan näinä päivinä, aivan lähiaikoina hellitetään, juuri niin, vaikka todellisuutemme ei anna siihen mahdollisuutta. Maailmanmeno ei voisi kauempana mielen ja kehon kiireettömästä huljuttelusta olla. Kiirettä kiireestä kantapäähän, se tuntuu lihaksissa, nivelissä, mielen säikeissä, se näkyy ja kuuluu tyhjissä katseissa, piippailevissa vekottimissa, kaiken keikauttavissa kaaoksissa. Itsensä tavoitteeton hoivaaminen ja hellittely on kapinallista toimintaa aikana, jona vaatimuslistat elollisille on kymmensivuisia ja käynnissä ympäri kellon.

Kannattelen edelleen kaikenlaista, vaikken jaksaisi olla henkari.

Teos tarjoaa ihastuttavan ja hehkulamppuja sytyttelevän kielen lisäksi aineksia syvempiin pohdiskeluihin ihmisen luontosuhteesta ja huolenpidosta. Sanoja ja lauseita on tutkittava ihmetellen, urkkien, niiden merkitystä ja painavuutta punniten. Koen olevani Arpan laulussa, tämä on leikkiä sanoilla. Sanat on repäisty tavanomaisista todellisuuksista, juotettu yhteen uusien sanojen kanssa. Lopputuloksena vuoristotuulen raikkaudella pauhaavia tarkoituksia.

Huolenpitoja jää hyllyyni, tulen nostamaan sen varoen syliini vastakin. Varomatta, aion jatkossakin tutkistella, kapinoida ja leikkiä sanoilla. Ihailla teosta, joka on kansista fonttiin asti kaunis kuin mielikuvitus.

Kiitos Kustantamo S&S ja hurmaava Eeva!

Kauniin, uutta keksivän kielen ystäville suosittelen myös Katja Kallion viimeisintä teosta Tämä läpinäkyvä sydän.

 109 s. | Kustantamo Schildts & Söderströms, 2022 | Kannen suunnittelu Elina Warsta | Arvostelukappale saatu