***

Tunnettu vasemmistopoliitikko Anna Kontula kurkistaa pamfletissaan pikkuporvarilliseen mielenmaisemaan. Pikkuporvarillisuuteen kuuluu Kontulan mukaan usko siihen, että kaikki on hallittavissa ja lokeroitavissa, ja mikäli jokin on hallitsematonta tai lokeroiden ulottumattomissa, se on pelottavaa, kieltämisen ja kitkemisen arvoista. Pikkuporvarillisuuteen kuuluu läheisesti myös mukavuudenhalu ja häiriöttömän elämän tavoittelu. Siihen kuuluu tehokkaan ihmisen ihannointi ja pyrkimys olla mahdollisimman hyvä työntekijä. Siihen kuuluu kunnollisuus, toksisen puolelle lipsuva terveyskulttuuri sekä itsensä pitäminen edustuskelpoisena.

Pikkuporvarillisuuden primus motor on hallinnan tuoma turvallisuuden tunne. Itse asiassa koko pikkuporvarillisuus, syvemmässä mielessä, ehkä voitaisiinkin tiivistää pyrkimykseksi kohti paremmin hallittua suojattua ja ennakoitavaa elämää. Päästäkseen pelosta näkee pikkuporvari vaivaa ja on valmis huomattaviinkin uhrauksiin.

Kontula aloittaa kirjansa katsauksella historiaan ja tuo esimerkein esiin mikä on ollut mm. taiteilijoiden asema pikkuporvarien kritiikissä ja miten 1800-luvun loppupuolella kritiikki politisoitui työväenluokan nousun myötä. Kontula nostaa esiin myös kiinnostavaa pohdintaa pikkuporvarillisuuden yhteydestä fasismiin, miten luokkalaskua pelkäävä pikkuporvaristo näki Hitlerin valtakunnassa kaipaamansa vakautta, työtä ja vaurastumisen mahdollisuuksia.

Pikkuporvarillisia pistoksia sisimmässä

Pikkuporvarilliset ja keskiluokkaiset piirteet ovat yleisiä, ja varmasti jokainen kirjan lukija tuntee osuman itsessään. Minäkin tunsin. Kirja on yhtä pistävä, joskin syvemmälle yhteiskuntakritiikkiin painottuva ja vähemmän humoristinen, kuin Instagramissa suosituksi tullut Vainkeskiluokkajutut-tili. Pistosten tuntuminen kirjaa lukiessa on ihan okei, ei siitä tarvitse olla heti huolissaan. Kuten Kontulakin kirjoittaa, “On hyvää ja luonnollista, että ihmiset pyrkivät huolehtimaan omasta ja läheistensä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.” Pyrkimys on hyvä niin kauan kunnes se liikkuu niille vaarallisille vesille, joissa luottamus muita ihmisiä kohtaan heikentyy tai joissa omat tavat elää ja toimia nähdään ainoina oikeina tapoina, normeina, joita noudattamattomia ihmisiä pitää paheksua ja alentaa.

Pikkuporvarillisuus on vaarallista juuri tämän ekspansiivisuutensa takia: Se ei tyydy elämään ja antamaan toisten elää, vaan pyrkii rajaamaan kaikkien elämän sellaisiin raameihin, jotka se kenties itsekin täyttää vain vaivoin ja joita muut eivät ehkä lainkaan allekirjoita. Se pyrkii määrätietoisesti ulottamaan omat käsityksensä ja arvostuksensa yleiseksi säännöksi, jota myös kaikkien muiden tulee noudattaa – rangaistuksen uhalla.

Pamfletti herättää ajattelemaan

Kontula tuo teoksessaan esiin näkökulmia, joita ei julkisessa keskustelussa liian usein kuulla. Silmiä avaavaa oli esimerkiksi huomio siitä, miten lihavuutta pidetään erityisen tuomittavana ja miten se nähdään laiskuutena. Mediassa tuodaan usein esiin epäterveellisten elämäntapojen ja ylipainon aiheuttamia kustannuksia yhteiskunnalle. Samaan aikaan työnteon terveysriskejä, niistä aiheutuvia seurauksia tai juurisyitä ei käsitellä läheskään vastaavalla medianäkyvyydellä, vaikka työperäinen masennus on tällä hetkellä keskeisimpiä syitä sairauseläkkeisiin.

Pikkuporvarillisuus syntyy aste-erosta, siitä, miten välineellistä tekemisen tapaa painotetaan itseisarvoisen kustannuksella. Kyse on eräänlaisesta nyrjähdyksestä, jossa hyödyllisyysajattelu täyttää ihmisen koko valveillaoloajan. Välinearvon poikkeuksellinen hallitsevuus muodostaa sillan pikkuporvarillisen mielenmaiseman ja kapitalistisen tuotantomuodon välille.

Kirja toimi myös erinomaisena jatkumona itsessäni heränneeseen kritiikkiin liittyen yleistyneeseen tehokkuusajatteluun. Eri kanavissa keskusteluja vie eteenpäin ajatus siitä, miten ihmisen tulee suorittaa töiden lisäksi asioita myös vapaa-ajallaan, tehdä asioita välineellisesti jotain muuta (usein työhön liittyvää) tarkoitusta varten: harrastaa liikuntaa, jotta olisin työkykyinen ja ahkera työntekijä tai vallalla olevaan kauneusihanteeseen sopivamman näköinen, opiskella jotta voisin edetä urallani, meditoida jotta saisin parempaa keskittymiskykyä työhön. Kävin itsekin tällä polulla, ja varmasti otan harha-askelia edelleenkin. Tehokkuusajattelu tuntuu sisäänrakennetulta ajattelutavalta ja suoriutuminen asioista ihmisarvon mittapuulta meidän yhteiskunnassa. Minäkin mittasin ja vertailin, tunsin huonommuutta, yritin enemmän, suorittaa vapaa-ajallakin, vain päätyäkseni törmäykseen seinän kanssa. Tein asioita aamusta iltaan aivan muista syistä, kuin siitä että olisin pitänyt tekemistäni asioista.

Pikkuporvari ei alista välineellisyydelle vain aikaansa ja voimavarojaan, vaan itsensä, kokonaan. Kun perinteisesti identiteetin ja itseisarvoisen toiminnan alueelle mielletyt ominaisuudet saavat taloudellisen arvon ja niitä hyödynnetään omaisuuden kasvattamisessa, puhutaan inhimillisestä pääomasta. Kyse on itsen ymmärtämisestä ainakin osin välineenä – omaisuutena, jonka arvo mitataan sen “tuottavuudella” ja johon on järkevä tehdä “investointeja”.

Kontula kirjoittaa napakasti, tarkasti ja suurentelevasti. Huomiot aikamme hengen tilasta tuntuvat välillä jopa kivuliaan osuvilta.

Pikkuporvarit aiheutti halun kirjata talteen monia lainauksia ja herätti itsetutkiskeluun. Lyhyydestään huolimatta kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Lämmin suositus minulta tälle kirjalle. Lue ja pohdiskele pikkuporvarillisuutta!

194 s. | Into kustannus 2021 | Kannen suunnittelu Emmi Kyytsönen | Arvostelukappale saatu kustantajalta