Joka päivä viinapäivä, alkoholistin lapsen ajatuksia

Mun faija on alkoholisti. Oikein siis hardcore. Menetti duuninsakin viinan takia. Ja vaimon. Siit on jo joku 20 vuotta. En paljoo ole välejä pidelly. Jossain vaiheessa vähän, mutta lopulta totesin ehkä katkeroituneeni aika paljon ja odotin anteeksipyyntöä turhaan. Mitäpä sitä tyttäreltään anteeksipyytelemään sitä, että *tähän kohtaan meinasin kirjoittaa, että on pilannut tyttärensä elämän, kun eihän se mitään pilannut, vei vaan toisille urille*. Eikä se pilannut omaa elämäänsä. Eihän alkoholisti ajattele, että elämä on pilalla viinan takia, koska elää viinaa varten. Niin paitsi jos viina on loppu. Mutta vain siihen asti kunnes Alko aukeaa jälleen.

 

No mutta. Sit mä sain lapsen. Ja tottakai hän halusi sitä katsomaan. Oli mun mutsin kanssa sopinut, että tulee katsomaan. No se on jo toinen juttu miten siinä kohtaa sairaalassa mulla meni kuuppa jumiin siitä ärsytyksestä, että multa ei asiasta viitsitty ennalta kysyä, että onko ok tulla vierailemaan. Siis mun luona, mun lasta katsomassa, just kun mun vointi ei muutenkaan ole mitä parhain. Ajattelin, että no olkoot. Pääseepä sitten siitäkin ”pahasta” eikä tarvi sitä kotiin ottaa vierailulle. Eipähän sit saapunutkaan. Luulin, että teki perinteiset oharit, mutta ei, olikin saapunut mutsille kännissä. Ja oli siis kännissä tulossa sairaalaan. No siitä suuttui ensin mutsi ja sitten minä ja mieheni. Ja ihan niin paljon, etten ole yhteenkään viestiin tai puheluun vastannut sen koommin.

 

Minä en halua itsekästä alkoholistia elämääni, ja ihan viimemmäksi lapseni elämään. Olenko julma isääni kohtaan? Ehkä, mutta mielestäni en. Hän on tehnyt valintansa ja kantaa sen seuraukset. Minun ei tarvitse, enkä halua nähdä sitä viinan pilaamaa ihmistä, vaikka se isäni paperilla onkin. Jos 20 vuotta on pärjätty jo ilman lähempää suhdetta niin miksi nyt pitäisi asioiden muuttua? Hän vaatii nähdä lapsenlapsensa, mutta ei sillä vaateella ole mitään merkitystä. Ja mitä se hyödyttäisi? Nähdä kerran, toista ei koskaan tulisi. Tai ehkä vaatisi sitäkin, mutta minä en halua. En haluaisi elää siinä pelossa aina ennen tapaamisia, että onkohan se isoisä tällä kertaa kännissä, että toteutuukohan se tapaaminen vai ei. Sukujuhlissa varmaan joudutaan väkisin tapaamaan, mutta miten sielläkin selitän lapselle, että isoisäksi itseään tituleeraava mies ei kuulu elämäämme? 

 

image_1.jpg

 

Itsekkäältä varmaan kuulostan, mutta näin vanhempana pohtii omaakin lapsuuttaan ihan eri silmin. Se, että olen tuhannet kerrat istunut autokyydissä, jota isä kossupullon voimin on ajanut (ihmettelen tässä kohtaa enemmänkin miten setäni ja tätini ovat tämän antaneet tapahtua) ja vaarantanut näin myös minun henkeni, puhumattakaan kaikista muista liikenteessä olijoista. Se, että olen joutunut kännisen isän puolesta valehtelemaan, jopa poliisille. Tai, että olen ehkä noin kymmenvuotiaana tehnyt isäni työhommia tämän ollessa kykenemätön siihen itse. En ikinä antaisi tällaisen tapahtua lapselleni! En ymmärrä miten kukaan antaa tapahtua. Kyllä normaali ihminen kännissäkin tajuaa, ettei sovi ajaa autoa eikä varsinkaan istuttaa lasta kyytiin. Toki, sairaushan se alkoholismi on, mutta jos toinen on käynyt vieroituksissa, lähes kuollutkin ja mitään muutosta ei tapahdu, niin vaihtoehdoksi jää vain se, että ainakin minä henkilökohtaisesti suljen hänet elämästäni pois. Jotkut sanovat, että riippuvuudesta voi parantua vain jos itse sitä haluaa. Jos kuoleman lähellä käyminenkään ei sitä tehnyt, niin tuskinpa mikään muukaan, mutta jos hän lapsenlastaan joskus haluaa nähdä, olisi tässä kohtaa se viimeinen mahdollisuus tehdä päätös suunnan muutoksesta.

Kommentit (1)
  1. PS. Pelkästään tämän kirjoittaminen tänne toi vapauttavan tunteen siitä, ettei ole pakko toimia muuten kuin oman tahtonsa mukaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *