Salaisuus paljastuu
Väittelimme monta iltaa siitä, kerrommeko uutiset kakkukoristeen muodossa vai saako mieheni ostaa pullaa ja kertoa arvaat-kyllä-minkä puujalan. Päädyimme, tai siis minä päädyin ja mieheni ymmärsi myöntyä, siihen, että minä tein lasketun ajan mukaiset suklaanumerot kakun päälle ja möläytin tämän informatiivisen tiedon koko joukolle kantaessani kakun pöytään. Noniin, laittakaahan päivämäärä ylös, meille tulee ehkä syksyllä perheenlisäystä, tyyliin.
Molemmat anopit itkeä tihrustivat onnesta ja meidän muidenkin silmäkulmat taisivat kieltämättä kostua. Mahdollisimman pian onnittelujen jälkeen me yritimme kääntää keskustelunaihetta kaikkeen muuhun, luonnollisesti vähän heikolla menestyksellä.
Sisäinen teinini triggeröityi pahasti, mutta onnistuin kuitenkin pysyttelemään pitkälti naama peruslukemilla. Ei minua muuten tämä, tai siis nämä aiheet, ärsyttäisi, mutta joku siinä omien ja mieheni vanhempien holhoavassa ja hössöttävässä tyylissä ärsyttää minua aivan suunnattomasti. Naurettavaa, tiedän, olenhan jo kolmekymppinen, aikuinen ihminen.
Ärsytti, että minua alettiin heti tunkea johonkin aivan vieraaseen muottiin. Tyyneyttäni koettelivat muun muassa seuraavat asiat:
Onko sulla ollut pahoinvointia? Ei jumankauta, en todellakaan ala erittelemään kuvotuksiani vanhempieni, appivanhempieni ja mieheni tuijottaessa minua hiljaa kahvipöydässä.
Eikös se suurin keskenmenoriski ole sitten ohi vasta joskus viikolla 13 *huolestunut kulmien kurtistus*. Joo kiitos muistutuksesta, etkö siis olisi halunnut tietää ennen sitä? Luuletko etten ole äärimmäisen tietoinen kaikesta mahdollisesta statistiikasta aiheeseen liittyen?
Ethän sä voi nyt sitten lentomatkustaa ollenkaan. Emme ole edes lähdössä mihinkään reissuun, mutta kiitos tästä holhoavasta faktasta, joka on peräisin ehkä 80-luvulta.
Eikä sitten voi pariin vuoteen matkustaa juurikaan *huokaus*. Ahaa, anopillani on siis kosolti tärkeitä lastenhoito-ohjeita, kuten se, ettei pienen lapsen kanssa myöskään ole soveliasta matkustaa lentokoneella. Tosi hyvä hei, että tällainenkin sääntö tuli kerrottua minulle noin kaksikymmentä minuuttia raskausuutisen kertomisen jälkeen.
Entäs se teidän auto??! Eihän sinne mahdu rattaat!! Kun tässä on ollut viisi vuotta ongelmana se pikkiriikkinen murhe, ettemme ehkä ikinä saa lapsia, niin ei kuule paljoa jaksa kiinnostaa jotkut h*lvetin rattaat. Eiköhän se asia ole helpompaa ratkaista kuin tuo edellä mainittu.
Minäpä santsaan tätä _vauva_kakkua. Santsaa toki. Älkää nyt viitsikö hössöttää mistään vauvasta, kuten yritimme kertoa, niin meille kyse ei vielä ole mistään ”vauvasta” vaan ehkä mahdollisesti tulevasta iloisesta, hartaasti odotetusta perhetapahtumasta syksyllä.
Voisiko mummolle millään kertoa heti??? Entä sisaruksille?? Serkuille? Kiva, kun olette näin hienovaraisia.
Syöhän nyt kahden edestä. Kuultu ehkä kymmenen kertaa saman kahvihetken aikana.
Sähän jäät sitten syyskuussa töistä pois. Tämä yksinkertainen toteamus kertoo nimenomaan siitä, että te, rakkaat appivanhempani, ette ymmärrä minun työnkuvaani tai -motivaatiotani tai sitä, kuinka se eroaa muista miniöistänne, jotka ovat olleet töistä poissa vähintään pari vuotta per lapsi. Mutta joo, enhän minä mikään työnarkomaani sentään ole, kai näissä hommissa pitää katsoa miten tilanne etenee sitten aikanaan.
Että silleen. Mutta onpa nyt tämäkin asia hoidettu pois alta.