Alan uskoa kohtaloon

Minun täytyi elää näin vanhaksi ymmärtääkseni, että käytän sanaa kateus väärin. Aloin pohtia tätä hirveän tarkasti, kun kirjoitin toistaiseksi ikävimmiltä tuntuneista vauvauutisista.  Ja pohtimistahan minä olen todellakin ehtinyt harrastaa tässä kroppani kyttäämisen ohella.

Olen sanonut, että olen kateellinen esimerkiksi raskaana oleville naisille. Olen saattanut sanoa ystävälleni, joka lähtee Järvisydämeen viikonlopputreffeille, että olen hänelle kateellinen, vitsi mikä ihana paikka, nauttikaa täysillä.

Kateus on mielentila, joka merkitsee toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. [Wikipedia]

Mutta enhän minä halua keltään toiselta hyvää itselleni. En minä halua, että joku muu ei saisi lasta. (Tai no, en kyllä haluaisi että koditon narkkari, joka ei pysty huolehtimaan itsestäänkään, saisi lapsen. Mutta kai niin ajattelevat muutkin kuin lapsettomat ihmiset.)

En minä ajattele, että jonkun muun lapsi olisi minulta pois. Haluaisin kyllä itselleni tosi kovasti sitä samaa.

Olen katkera maailmankaikkeudelle siitä, etteivät kaikki saa lasta, ja tietysti siitä, miksi juuri minä olen yksi heistä. Eivät minun tunteeni kohdistu ketään ihmistä kohtaan.

Joo, ehkä katkeruus on oikeampi termi. Olen ennemminkin katkera omalle kohtalolleni, kuin kateellinen muille.

Ei muuten ole kovin yllättävää, että kateus-googlehaun ensimmäinen tulos on Esimerkiksi vastentahtoisesti lapsettomat ovat kertoneet voimakkaista kateuden tunteista liittyen toisten lapsiin (Suomen Mielenterveys Ry).