Se loputon kysely voinnistani, jota aiemmin pidin vähän ärsyttävänä, olikin itseasiassa aika tosi hellyyttävää.

Olen tarkoituksella tulkinnut jokaisen tuntemukseni raskausoireeksi siksi, että pysyisin tässä odotellessa paremmalla mielellä.

Parisuhteemme syvällisimmät keskustelut käydään joko saunanlauteilla tai tiukassa lusikassa ennen nukkumaanmenoa.

Mieheni tietää lapsettomuudesta kaiken, mutta ei kuitenkaan mitään.

Päivämme lapsettomana pariskuntana ovat (ehkä) luetut. Olemme virheellisesti kuvitelleet, että näin on tapahtunut pari kertaa aiemminkin. Mutta jospa se tällä kertaa tapahtuikin oikeasti.

Tässä sitä vedetään järeitä lapsettomuushoitoja ja päällisin puolin kaikki on aivan, kuin aina ennenkin.

Heräsin anoppilassa varta vasten aikaisin ja hiivin vessaan niin hiljaa, kuin suinkin osasin. Ajoitukseni toimi, sillä talossa oli vielä pilkkopimeää ja täysin hiljaista.

Tästä se taas alkaa: pakastealkionsiirto, jota minä pelkään ja odotan yhtälailla. Elämäni kolmas alkionsiirto.

Vanhentuvat testiliuskat polttelivat mieltäni kuin aamiaiskaappiimme piilotetut konvehdit. Tyyliin: eihän se mitään haittaa, vaikka otan yhden… tai kaksi. Tai siis, tyhmäähän näitä on poiskaan heittää.

Olen vakuuttunut siitä, että kun asioita uskaltaa listata ja visualisoida, niitä kohti alkaa kulkea jotenkin alitajuisesti.