Bollingerissa menee raja

Minä olen virittäytynyt joulutunnelmaan yrittämällä keksiä rakentavia tapoja suhtautua tuleviin koitoksiin. Tilanne on päässyt eskaloitumaan sellaiseksi, että jouluseurueessa me olemme ainoa lapseton pariskunta ja vuodenvaihteessa minä pidän pitkälti seuraa raskaana olevalle naiselle.

Jes.

No. Eipä meitä kukaan tähän pakottanut, aikuisia ihmisiä.

Tähän päädyttiin siten, että me annoimme tämän tapahtua: menimme vaan siitä, mistä aita on näennäisesti matalin.

Oli huomattavasti helpompaa vain nöyrästi myöntyä sukulaisjouluun, kuin perustella poissaoloamme, ja todellakin oli helpompaa toivottaa ne vauvaa vartovat kaverit juhliimme, kuin koettaa selittää, miksi emme toivo heitä paikalle.

En usko, että lapsettomuutta tuntematon ihminen ymmärtää sellaista pointtia kovin helpolla, tai ainakaan niin hyvin, ettei pahoittaisi siitä mieltään edes vähäsen.

Sukulaisjoulussa minua tympäisee tietysti se, että kaikki tehdään lapsimoodilla. Ruoka syödään aiemmin, jotta lapset pääsevät aiemmin avaamaan lahjoja, ja hautausmaalla käydään päivänvalossa, eikä illalla, kun siellä olisi kauniimpaa.

Lautapelejä pelataan mieluusti, mutta vain siinä tapauksessa, että lasten annetaan voittaa joka ikinen skipbo-kierros, eikä konvehteja todellakaan saa napostella milloin lystää, sillä lapset ovat syöneet niitä jo liiaksi. Koko ilta pitäisi jaksaa ihastella lasten lahjariemua.

Meitä kyllä odotetaan ja toivotaan paikalle, mutta jouluna keskiössä ovat lapset. Ei koko perhe, vaan lapset.

Ja silti minä olen päättänyt mennä viettämään sellaista joulua. Lapsihommat kyllä ärsyttävät, mutta haluan kuitenkin viettää jouluna aikaa sukulaisten kanssa.

Kyllä minusta Uno on ihan mukiinmenevä ajanviete, vaikka minun olisikin tahallani hävittävä kierros toisensa jälkeen yleisen järjestyksen säilyttämiseksi.

Ja minun sydämeni on kyllä pakahtua ylpeydestä, kun kummipoikani haluaa leikkiä uudella kaivinkoneellaan juuri minun kanssani, tai kummityttö pyytää nimenomaan minua lukemaan hänen uutta kirjaansa.

Kahdenkeskisestä joulusta on vaikeaa unelmoida, kun meillä on arjessakin niin paljon kahdenkeskistä aikaa. Olemme jo pitäneet parikin joululeffailtaa ja lenkkeilleet täydellisen rapeassa pakkassäässä.

Olemme ostaneet lempikonvehtejamme ja käyneet luistelemassa järven jäällä. Virittäneet kauniit joulutähdet ikkunoihin, tehneet spessumpaa ruokaa.

Mitä erikoista aikuisten jouluun pitäisi oikein kuulua, että haluaisimme jäädä kotiin kahden kesken? Romanttinen ravintolaillallinen, joku tajunnanräjäyttävä seksileikki, pullo samppanjaa?

Ehkä lapsimoodin pitää tuntua vielä asteen pahemmalta, että jaksamme innostua keskinäisestä joulusta.

Jospa alkaisin ujuttaa aikuisten huvituksia pienissä erissä sukulaisjouluun? Seksielämäämme voi onneksi toteuttaa kylässäkin, tajunnanräjäyttävästä spektaakkelista voin joustaa.Mitä jos ostan vihreitä kuulia itselleni ja syön niitä salassa juuri niin monta, kuin huvittaa?

Mutta tuota viinikaapissa odottavaa Bollingeria minä en kyllä sukulaisten kanssa jaa.