Eihän tässä muukaan auta

Uusi reitti naistentautien poliklinikalle on uskomattoman mutkainen. Olimme jo sairaalan sokkeloissa, kun muistin maskin – se juolahti mieleeni lähinnä siksi, että maski päässä minut olisi vaikeampi tunnistaa.

Sairaalan sisällä kuljettavan taipaleen viimeinen koetus on äitiyspoliklinikka. Hei, sinä epäkelpo yksilö! Kuuntele saapuessasi vielä hieman vauvanitkua, niin muistat, minkä vuoksi tulit. 

Täällä lääkäriaika on aina myöhässä. Uskon, että lääkäri on joka ikinen kerta pelastamassa jonkun äidin ja lapsen henkeä, joten hyväksyn mielivaltaiset odotusajat.

Odotellessa ihailen sitä, kuinka hyvin Sand Tropez-kynsilakkani sopii mekkoni väriin. Saan täältä aina todistuksen siitä, että minussa on jotain vikaa. Vaikka ei olekaan mitään vikaa. Siinä hetkessä muistan kaikki hyvät puoleni paljon paremmin, kun olen hieman panostanut ulkonäkööni.

Meitä odotti sama luottamusta herättävä osastonylilääkärirouva, jonka kanssa aikanaan aloitimme lapsettomuustutkimukset. Matkan varrella jalkoväliäni on tutkinut vuoroin muistaakseni viisi eri lääkäriä.

No niin. Mitä teille kuuluu? 

No, ihan paskaa, voitko kertoa mikä tässä voi olla näin vaikeaa?

Vilkaisemme miehen kanssa toisiamme.

Ihan hy… No. Aikaa on kulunut, joten ollaan taas täällä. 

Juuri tämä nainen tietää meidän arkaluontoisimmasta salaisuudestamme enemmän, kuin kukaan muu tässä maailmassa, ja silti kakistelemme ympäripyöreän vastauksen. Kai siitä selvisi hänelle ainakin se, että ihan reippaita nämä vielä ovat. Jätetään terapialähete myöhemmäksi.

Rouva kertoo sen, mitä jo tiesimmekin varsin hyvin.

1) Kaikki tutkittava on tutkittu

2) Meistä ei ole löytynyt mitään vikaa

3) Edellä mainituista syistä johtuen, hän suosittelee seuraavaksi koeputkihedelmöitystä.

Kuuntelemme aivan hiljaa, kun rouva kertoo rauhallisesti koko IVF-proseduurista. Itsehän olen opiskellut tämän aihepiirin niin hyvin, että voisin itse pitää saman luennon. Piikittäminen ja punkteeraus kuulostavat vastenmielisiltä, ja rouva todellakin näkee sen naamastani.

Riskejä tietysti on, esimerkiksi hyperstimulaatio, kun keho tuottaa liikaa munarakkuloita.

En minä riskejä pelkää. Pelkään sitä, että jokaisen oljenkorren jälkeen jään kuitenkin lapsettomaksi. Hymisen lääkärin kertomukselle varmistaakseni hänelle, että ymmärrän kyllä, mistä on kyse.

Inseminaation onnistumisprosentti on noin 10-15, koeputkihedelmöityksen on noin 30-45. Koska näissä tutkimuksissa ei ole löytynyt syytä lapsettomuudelle, ehdotan koeputkihedelmöitystä. Jos tahdotte, jonottaessa voitte vielä kokeilla kaksi inseminaatiota.

Piikitystä. Lääkitystä. Tutkimuksia. Ronkkimista. Alkionsiirtoja toisella paikkakunnalla. Valehtelua lukemattomista poissaoloista. Hormonien pyytämättä ja yllättäen tulevia fyysisiä vaivoja. Koko ajatus on ahdistava.

Katson miestäni. Hän näyttää hämmentyneeltä ja orvolta. Hämmentyneeltä orvolta.

No, en tarvitse häneltä vahvistusta tärkeimpään kysymykseen, eli siihen, haluaako hän kanssani lapsia.

Mennään sitten jonoon, vastaan. Paljon se jono oli, puoli vuotta? Tehdään myös ne inseminaatiot tässä odotellessa. 

Pakkohan meidän on. Eihän tässä muukaan auta.