Ihan kuin hoitotauko

Ihan kuin olisin lomalla lapsettomuudesta. On sellainen melko rento fiilis, vähän niin kuin hoitotauolla!  Ei tarvitse koko aikaa miettiä kierron vaihetta, lääkkeitä tai ovulaatiotestejä. Ihan kuin silloin, kun täytyi odottaa klinikan kesätauon loppuvan tai jotain.

Vapauttavaa.

En pelkää aktiivisesti keskenmenoa, mutten myöskään usko kehoni kasvattavan parhaillaan jotakin elävää. Mä nyt tässä vaan… yritän syödä tavanomaista useammin kalaa ja jätän hyvällä omallatunnolla treenejä välistä.

En ajattele saavamme kohta jotain, mutten myöskään vahtaa alapäätäni enää ihan joka ikisellä vessareissulla. Enää vahdin värimuutoksia ehkä vain kerran tai kahdesti päivässä, great success.

Miehelläni oli töissä kehityskeskustelu. Hän kertoi esimiehelleen olevansa luultavasti syksyllä vähän enemminkin poissa töistä.

Minä puolestani näin painajaisen siitä, että vanhempani kuulivat lapsenlapsesta kiertoteitä. Se syyllisyys oli hirveää. Niin hirveää, että nyt minun on pakko päättää, miten ja milloin me oikein kerromme heille.

En halua lähettää näin isosta asiasta mitään tekstaria. Olisihan se vähän tökeröä, kun heitä on helppoa tavatakin.

Ultrakuva, ei… mummi/ukki-krääsää, EI. Alkoholiton skumppa ja mahdollisimman matalan profiilin tiedote asiantilasta sunnuntaikahvilla? Ehkä.

Kävin ystävän kanssa lenkillä ja kerroin hänelle raskaudesta. Palatessamme meitä napitti ulko-ovelta heidän viisi- ja kuusivuotiaat pikkutyttönsä. Tytöt olivat selvästi odottaneet meidän palaavan jo jonkin aikaa.

Kaksi merensinistä silmäparia tuijottivat minua tiukasti ovenraosta. Miksei teillä ole vauvoja, ne kysyivät vakavasti, pää hieman vinossa. Noilla muksuilla on joku kuudes aisti.

Me olemme paljon tekemisissä ja varmaan ainoita heille tuttuja aikuisia, joilla ei ole tarjota heille leikkikavereita. Tuo viaton kysymys tuntui ihan samalta, yhtä raastavalta, kuin esimerkiksi silloin jouluna.

Ei siltikään yhtä pahalta, kuin se, että appiukkoni oli töksäyttänyt miehelleni ”ei me kyllä oikein ehditä tulla teille kylään, kun pitäisi ennemmin mennä sinne sun siskolle, kun siellä on niitä lapsia”. He olivat siis käyneet siellä viimeksi kolme viikkoa sitten, meillä puolestaan vuosi sitten.

Ei sillä, että me nyt niin kovasti heitä haluttaisiin meille visiitille, mutta tuntui niiin pahalta miehen puolesta. Tekisi mieli kostaa ja pitää appiukolta salaisuus vielä hyvän aikaa.