Ihan ohut viiva vain

Anteeksi kauheasti, kylläpä nyt kestää avata tämä. Meillä ei täällä oikein ole tänään toimineet nämä tietokoneet.

Eipä mitään, ei todellakaan haittaa, minähän voin näyttää nämä potilastietoni vaikka puhelimesta, vaikka te käytättekin HUS:n kanssa kommunikointiin faksia. Ja osaan kaikki omat juonenkäänteeni tietysti ulkoa muutenkin.

Olen niiskuttanut nyt 12 päivää, ensimmäinen Synarela-sumute alkaa olla loppu. Se maistuu nielussa vähän pahalle, ja aivastuttaa välillä ihan hulluna. Yllättävän harmillinen vaiva näin korona-aikana.

Ennen kuin lääkäri kutsui minut sisään, äärimmäisen herttaiset ja pohjattoman ystävälliset hoitajat tarjosivat minulle jälleen pistosopastusta, jota en tarvinnut, ja sitten he varmistivat, että minun asiani ovat varmasti muutenkin kaikin puolin hyvin. Mietin taas, millä ihmeen kepulikonstilla näin harvinaisluontoisia ihmisiä on oikein löytynyt tänne töihin.

Paperieni kimpussa on jälleen uusi lääkäri. Hän on tyylikkäästi harmaantunut ja suomea murtaen puhuva nainen. Ihailen hänen täydellistä polkkamalliaan, kun hän opiskelee historiaani ja kertaa sitä ääneen. Mieleni tekisi kertoa nuo asiat itse, sillä se olisi varmaan nopeampi ja selkeämpi tapa, vaikka hän varmasti puhuukin sujuvaa lääketieteellistä koodikieltä.

Olin täällä viimeksi kaksi viikkoa sitten, jolloin toinen lääkärinainen totesi, ettei ovulaatiota ole vielä tapahtunut. Tämän takia nenäsumute aloitettiin muutama päivä alustavaa suunnitelmaa myöhemmin. Kertaamme tämän ristiriidan lääkärin kanssa useampaan kertaan, ja lopulta pääsen riisumaan housujani.

Sävähdän, kun hän suihkuttaa hirveän määrän viileää desinfiointiainetta ennen actionia, ja mietin jopa, pitäisikö se ottaa palautteena. Minä kyllä tulin tänne melkein suoraan suihkusta.

Mikä kierron päivä njyt siis on, hän kysyy, käännellen halkoa sisälläni puolelta toiselle.

Kolmekymmentäkaksi. Vähän oli tiputtelua, toissapäivänä, mutta ihan tosi vähän. Katossa on kiva taideteos. Hirveästi yksityiskohtia tuijoteltavaksi.

Ai ihan vähäshen vain? Ei kuukautisia?

Joo, ihan tosi vähän, ei niitä kyllä voi sanoa kuukautisiksi. Semmoista sotkua vaan.

Ai siis tämmöishtä? Yhtäkkiä hän heiluttaa ylpeänä anturia nenäni edessä kuin valtikkaa. Sen pinnassa tämä ruskea sotku on sekoittuneena liukkariin marmorikuviona.

Melkein naurattaa, vähän kuin hän olisi lapsi, joka juuri löysi kastemadon.

No joo, juuri tuollaista. Mutta tänään minä en vielä ollut tuota nähnyt.

Siirrymme työpöydän ääreen ja hän tulkitsee löydöksiään.

Kuulesh, tämän limakalvon pitäisi olla ohuen ohut, tiedätkö? Ohuen ohut, silloin supressio on toiminut. Ja sinulla on kaksitoista millimetriä! Oletko tehnyt raskaustestin?

Joo, tein eilen, se oli kyllä negatiivinen. Kerrankin turhasta raskaustestistä oli hyötyä.

Aivan, njo, tämän pitäisi olla ihan ohut viiva vain, ja sinulla se on kaaakshitoishta millimetriä. Hän miettii, että voin kuitenkin olla raskaana, vaikka kerron että yleensäkin ovulaatiosta menee minulla sen neljätoista päivää seuraaviin kuukautisiin.

Olisihan se kyllä mahtava ajatus, että olenkin raskaana, joten teen kotona uuden negatiivisen testin. Koko hoito siirtyy viikolla eteenpäin.