Ikuinen silmukka

Minun joulukalenterissani on tänä vuonna vain yksi luukku: joulukuun kymmenes päivä. Lääkäri käski tehdä silloin raskaustestin.

Odottaminen on mielessäni pyörivä loputon luuppi. Sen koodi menee näin:

Inssi ei voi toimia meille. Tämä koko touhu on ihan paskaa, miksi edes vaivauduttiin? Pitäisikö juoda viiniä? Tai glögiä?

No pärjään minä ilmankin. Olisihan se mieletöntä, että lääkitys meni vähän sinne päin ja sitten tapahtuikin ihme. Eikö sellaisia tarinoita ole keskustelupalstat pullollaan. Ihanin joululahja ikinä. Jomottaako minua taas alavatsaan?

Se on mitä luultavimmin sivuvaikutuksia. Entä jos en tosiaan vieläkään ole raskaana? Itkeskelen varmaan salaa koko joulun. Muistan viime  jouluista parhaiten sen, että olen ajatellut, että meillä on vauva sitten ensi jouluna.

En halua IVF-hoitoihin. Se kuulostaa hirveälle ja lisäksi joutuisin kertomaan vanhemmilleni, etten näköjään voi saada lasta. Entä jos IVF ei myöskään toimi? Ei sekään kaikille auta. Entä jos ei ikinä saada lasta?

Voi kunpa jotenkin maagisesti olisin nyt raskaana. Onkohan toinen rintani vähän arka?

Ja niin se pyörii alusta uudelleen ja uudelleen, Matlabin uupumattomuudella, ilman erroreita. Ihan sama kuinka paljon teen töitä, harrastan, näen ystäviä, aina vaan mietin tätä samaa.

Ja aika vain ma-te-lee.