Isänpäivä

Negatiiviset raskaustestit eivät toimineet pehmeänä laskuna todellisuuteen, kuten olin ajatellut. Kuukautisten alkuhetki tuntui ennemminkin giljotiinilta haaveilleni.

Oli ihana ajatus, että tekisin positiivisen raskaustestin isänpäivänä. Itkisimme miehen kanssa onnesta. Miettisimme, saisiko tästä kertoa nyt vai heti.

Haluaisimme kertoa perheillemme heti. Onnittelisimme ukkeja. Samassa voisimmekin avoimesti kertoa, että tämä oli muuten uskomattoman vaikean ja rankan tien päässä.

Haluaisimme kertoa heti myös siltä varalta, että saankin keskenmenon. Niin kamalaa asiaa minäkään en pystyisi salaamaan läheisiltäni. Enkä haluaisikaan.

Ehkä niin nopeasti kertominen sittenkin jännittäisi liikaa. Hymyilisimme toisillemme tietävästi kahvipöydässä ja nauttisimme yhteisestä salaisuudestamme.

Koko isänpäivän mietin sitä, että mieheni tuskin voi juhlia isänpäivää vuodenkaan päästä. Havahduin vähän väliä omaan tyhjään katseeseeni ja yritin keskittyä oman, ihanan isäni juhlimiseen.

Normaalit pariskunnat, siis 85% ikäisistämme pariskunnista, saa lapsen vuoden yrittämisellä. Minulle vuosi tähän historiaan lisää on mielettömän lyhyt aika. Tai jos ei lyhyt, niin ainakin lohduton aika. Eihän meille tapahdu yhdessä vuodessa mitään.

Olisin halunnut kysyä mieheltä, milloin hän uskoo ensimmäisen oman isänpäivänsä koittavan. En kysynyt – jos hän kysyisi minulta samaa äitienpäivänä, pillahtaisin varmasti itkuun.