Jospa sittenkin

Tiedän erittäin tarkkaan, milloin edellinen ovulaationi tapahtui. Mieltäni ylentää aidosti joka kerta, kun saan aikaiseksi kaksi viivaa edes jonkinlaiseen tikkuun, vaikka se tapahtuukin säännönmukaisesti.

Merkitsen ovulaation ja kuukautiset aina sovellukseen, muuten en muista niitä millään. Ensimmäisinä yritysvuosina merkitsin siihen myös seksikerrat. En oikein tiedä miksi – harrastamme niin paljon seksiä, että siitä tämä ei ikinä ole ollut kiinni. Taisin ajatella, että tiedosta saa jotain lisäarvoa raskauden alkuhetken määrittämiseen. Kai kuvittelin myhäileväni neuvolassa tyytyväisenä, että tiedän milloin lapseni sai alkunsa, vaikka mitään ovulaatiota en etsinytkään. Vähänpä tiesin.

Kerran kyllä todistin tällä manipuloimattomalla datalla miehelleni, että harrastamme seksiä ennemminkin kolme-neljä kertaa viikossa kuin kerran-kahdesti. Se taisi olla suurin piirtein sama hetki, kun tajusin, kuinka turhaa tämä kirjanpito on.

Kuukautiseni eivät ole kellon- eikä päiväntarkat, normaalissa vaihtelussa kuitenkin. Näin ollen, ehdin yleensä tehdä montakin negatiivista raskaustestiä heti, kun ovulaatiosta on kulunut kaksi viikkoa.

Viime aikoina olen oikeuttanut testailun itselleni sillä perusteella, että kiskon itseni pehmeästi maailman realiteetteihin ennen kuin uusi kierto alkaa. Yksi itse itselleni kohdistamistani argumenteista on se, että olisi tärkeää tietää, jos edes kemiallinen raskaus on tapahtunut.

Tässä strategiassa on vain yksi pieni heikkous. Voin aina ajatella, (ja tietenkin googlata,) että alussa oleva raskaus ei vain vielä näy testissä.

Kahdesta negatiivisesta raskaustestistä huolimatta, viivyttelin inseminaatioon määrättyjen lääkkeiden hakemista. Salaa ajattelin, että voisihan aivan hyvin olla niin, etten tarvitse niitä. Voisihan aivan hyvin olla niin, että olenkin maagisesti raskaana.

Hyväksyin kuitenkin jotkut tosiasiat isänpäivän aattona. Kuukautiset eivät vieläkään olleet alkaneet, mutta luikin nöyrästi apteekkiin, sillä tiesin kyllä, ettei lääkkeitä välttämättä ole hyllyssä valmiina.

Sunnuntai ei vielä ollut ehtinyt aamun puolelle, kun tuttu kipu havahdutti minut unesta. Business as usual – 800 Buranaa ja takaisin koiranunille. Laskin, että tämä on jo seitsemäs äitien-/isänpäivä, jota haluaisimme, mutta emme saa viettää pääroolissa.