Kaappi-lapseton

On varmaan vähän hankalaa kuvitella, miten lapsettomuus oikeastaan pyörii lapsettoman mielessä. Mitä se tarkoittaa, että jatkuvasti toivoo olevansa raskaana, ja toisaalta on aivan varma, ettei tämä nyt vaan onnistu?

Arkielämässä se on esimerkiksi tällaista.

Hammastani oli särkenyt jo monta päivää enemmin ja vähemmin. Mietin, menisikö vaiva ohi itsestään, mutta päätin kuitenkin soittaa päivystykseen, sillä hammashoitojonot ovat tällä hetkellä neljän kuukauden luokkaa. Päivystysaikoja olikin valittavaksi saakka.

Vaikka minä en ollutkaan saanut jääkiekkoa hammasrivistööni, keksin monia hyviä perusteita turvautua päivystysapuun.

Ensinnäkin, ei kai ole kovin järkevää popsia pitkää aikaa Buranaa hammassärkyyn, ja toiseksi, Google vakuutti minulle, että leukaluuni on aivan varmasti mädäntymässä.

Kolmanneksi, olisi kai hyvä, että kaikenlaiset hammasoperaatiot suoritettaisiin ei-siunatussa-tilassa.

Katselin, kuinka alaskalaiset karhut temmelsivät tyhjän odotustilan TV:n näytöllä. Yhtäkkiä muistin, että hammaslääkäri saattaa kysyä lääkityksestäni.

Eikä!! Onko Synarela pakko mainita?

Älä nyt hyvä ihminen googlaa tätäkin asiaa. Ei aikuinen ihminen oikeasti jännitä sellaisen asian kertomista.

Sanon vaan ihan muina naisina, kuten normaalit ihmiset tekevät, että on minulla sellainen hormonilääke Synarela, eipä muuta.

Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, älä ole tyhmä, hoen itselleni. Kerron vain, kuten asia on. Ajatuskin jännittää ihan kuin joskus teininä, kun piti soittaa kaikenlaisia virallisia puheluita, työhakemuksia tai muuta sellaista.

Pian makaan piinapenkissä, ja mieslääkäri ronkkii hampaitani kovakouraisesti. Hampaanvälissäni on reikä, jonka hän haluaa kuvata. Oletko sinä raskaana? 

Ä-ää, heilutin päätäni hänen sormet suussani, ja silmänräpäyksessä joku ikävä kapistus painoi ikeniäni.

Pure vaan yhteen, meneekö? Meni, hyvä, tämä kestää vain 10 sekuntia. 

Mene sinä vaikka sinne huoneeseen, mä menen tänne, hoitaja neuvoi lääkäriä, ja he hävisivät näköpiiristäni. Ymmärsin, että lääkäri on varmaan reissuhommissa tässä sairaalassa, ja ikeniini pureutui lyijyä.

Niin, röntgen! Röntgen ei tosiaan ole ihmiselle, saati ihmisen alulle, erityisen hyvää kasvumateriaalia. Ja minä idiootti en miettinyt kieltävää vastaustani kahta sekuntia.

Sekunnit kuluvat hitaasti. Äh, olemme yrittäneet jo lähes viisi vuotta, en ihan varmasti ole raskaana. En varmasti.

Mutta sumutehan aloitettiin vasta ovulaation jälkeen.

Pilasinko minä syntymättömän lapseni elämän, koska olen kaappi-lapseton?? Miksi minä en sanonut varmuuden vuoksi, että Joo olen minä. Tai siis ehkä olen, toivottavasti olen raskaana!

Miksei sitäkään voi ihan rempseästi vaan sanoa ääneen. Moi, olen kolmekymppinen nainen, näette jopa sormuksen sormessani, kyllä, elelen ilman ehkäisyä. Todella tavallista, ja niin piiloteltua.

No, myöhäistä se nyt on jossitella. Ei voi olla niin uskomaton tuuri, että juuri nyt olisinkin raskaana.

Lääkäri tekee näppärästi lääkepaikan ja varaa minulle uuden ajan.

Hammasta ei enää koske, mutta alan taas epäröidä. Kotimatkalla minun on pakko googlata, kuinka hirveä tekoni tarkemmin sanottuna olikaan. Miten ikinä kehtaan kertoa miehelle, että teoriassa voin olla raskaana, ja nyt minä sössin tällä tavalla?

Ihmeitähän tapahtuu, miksi minä riskeerasin näin tärkeän asian! Ei näitä asioita mokailla, kun niin monta vuotta on yritetty saada lasta alulle!

Lopulta uskon vauva.fi-palstan analyytikkoja ja nukun yöni rauhassa.