Kaveri tai ystävä
Kun tässä nyt kokeillaan ihan kaikkea, mikä vaan ikinä saattaisi hedelmällisyyteen vaikuttaa, niin työnarkomaani-moodin voi nyt ruksia pois listalta. Ei toiminut.
Lapsettomuudessa minua eniten hämmentää tämä loputon toivo ja muutenkin omituinen ajatuksenjuoksu.
Minun normaali olotilani on terveellisten elämäntapojen perikuva, varsinainen zen-joogi, ja viime ajat olen ollut yömyöhään eineksiä hotkiva, stressaantunut ja uneton mörkö. Silti, silti, jokin sisimmässäni jaksoi aidosti elätellä toivoa siitä, että olisin juuri nyt raskaana.
Ja mikä vielä hullumpaa: vaikka tiedän käyttäytyneeni kaikenlaisten hedelmällisyysohjeiden vastaisesti, en olisi millään halunnut myöntää itselleni, että minulla todella alkoi menkat. Kun ne alkoivat, olisin halunnut tehdä raskaustestin.
Eiväthän järkevät ihmiset tee sellaisessa tilanteessa raskaustestiä. En minäkään sitten tehnyt, mutta mieleni teki tehdä testi ja siten katkaista epätoivoiset ajatukseni siitä, että on periaatteessa mahdollista vuotaa ja olla silti raskaana.
Minä vaan toivon niin hirveän kovasti olevani raskaana, etten millään tahdo uskoa näinkin tavallista asiaa todeksi.
Muistuttaakseni itseäni näistä tosiasioista kirjauduin pitkästä aikaa OmaKantaan. Diagnooseihini oli ilmestynyt keskenmeno ja minä tuijotin lausuntoa ihmeissäni, ihan kuin jonkun vieraan ihmisen tietoja. Minä, siis todellakin minä, olen virallisesti kokenut keskenmenon?
Oikeasti minua kiinnosti lukea, oliko lääkäri lisännyt mainintaa epäilyttävän kylmänrauhallisesta käytöksestä, sairaslomasta kieltäytymisestä tai pakottavasta kiireestä paeta äitiyspolin odotusaulasta muualle verikokeeseen. Ei ollut. Omakannassa luki vain lyhyt, lyhenteitä vilisevä selostus tilanteesta.
Aloin totutella siihen ajatukseen, että nyt saan ainakin nauttia jouluherkuista ja uudenvuodenjuhlistamme ihan tavanomaisin menoin. Ja tehdä niitä töitä ilman mitään ultrareissusäätöjä. Sitten sain viestin.
Moi! Me kuultiin että teillä on taas uv-valvojaiset? Me voitaisiin myös tulla?
Viestin lähetti raskaana oleva kaveri. Tai, ystävä, voisi sanoa.
Vai voisiko? Voinko sanoa häntä ystäväksi, kun en ole kertonut hänelle lapsettomuudesta?
No, kuitenkin. He kuuluvat siihen samaan kaveripiiriin, josta osa tulee meille jokaisena uutenavuotena.
Kutsu on kyllä aina koskenut koko kaveripiiriä, mutta syystä tai toisesta he ovat aina jättäneet juhlat välistä. Mikä p*rkele heidät nyt sai innostumaan, kun hän on raskaana?!
Ei tapahtuman markkinointi ainakaan – minulle meidän uudenvuoden juhlamme ovat pieni ripe siitä huolettomasta aikuisuudesta, jota olemme tällä joukolla viettäneet yli kymmenen vuotta. Minulle ne juhlat edustavat sitä onnea, että juuri nyt me olemme nuoria, ja meillä on sekä terveyttä, että aikaa, että kohtalaisesti rahaa käytettävissämme elämästä nauttimiseen. En todellakaan ole halunnut erikseen kutsua lapsellisia kavereita.
Kymmenen vuotta sitten meillä oli terveyttä ja aikaa, muttei rahaa. Lapsiperheiltä puuttuu aikaa, ja eläkkeellä meiltä puuttuu terveyttä ja varmaan myös intoa järjestää tällaisia yhteisiä tapahtumia.
Minulle tämä perinneuusivuosi edustaa täydellistä välitilaa. Nyt on viimeisiä hetkiä viettää aikaa porukalla ennen totaalista lapsiperheellistymistä – noin puolella on jo lapsia, ja he ovat tietysti automaattisesti out meidän kutsuistamme.
Toivoin ja oletin, että se pätee myös raskaana oleviin.
Mieleni tekisi sanoa miehelleni, etten todellakaan halua nähdä uutena vuotena yhden yhtä raskaana olevaa ihmistä, ystävääkään, mutta olen hiljaa sillä arvelen, että hänen vastauksensa olisi ei me niitä voida kieltääkään.
Ei tietenkään voida kieltää, kai minä sen tiedän, kivahtaisin. Mieheni ei useastikaan ymmärrä, etten minä kaipaa ratkaisuja, vaan myötätuntoa.
Parempi vastaus minulle olisi jotain tyyliin mäkään en todellakaan halua nähdä ketään raskaanaolevaa enää koskaan ikinä milloinkaan ja tiedäthän sä kulta, että olet maailman älykkäin ja kaunein ja ihanin vaimo.
Miksi me ei olla vaan kerrottu kaikille ihan yleisesti näistä hoidoista? Olisi vältytty tältä kiusalliselta tilanteelta.
Tai, no, ehkä he olisi siltikin tarjoutuneet kylään. En mä sittenkään voisi sanoa, että mua pistää vihaksi tuo sun olotila, et sinä, mutta en halua nähdä sua siksi ollenkaan.
Äh. Meille, meidän taloon, meidän perinteisiin juhliin, meidän aamiaispöytään, vierashuoneeseen, illalliselle, paljuun?
En mä kaipaa mitään känniseuraa, ja kyllä mä hänestä tykkään… mutta en mä halua yhtään tyyppiä mukaan, joka ei nyt voi juoda tippaakaan sattuneesta syystä.
En mä itse miettisi sitten mitään muuta kuin lapsettomuutta.